mein blogi luonnosta, seikkailuista siellä ja vähän muuallakin
Kotimatkan varrelle jäi (kun reitin suunnitteli oikein..) Telkkämäen luonnonsuojelualue, joten pistäydyttiin sielläkin. Alueella oli torppa piharakennuksineen ja eläimineen. Rakennukset ja pihipiiri oli entisöity 1900-luvun aikakauteen. Aivan mahtava paikka, voisi vaikka itse asustella. Kannattaa vierailla. Ja sopivasti sai verrytellä autossa puutuneita jäseniä!
Viimeinen metsäyö tällä reissulla. Suomussalmella ruokavarantoja täydentäessä piti jo varuiksi nostaa rahaa mökkiyötä varten, sen verran raju ukkonen nousi päälle. Sateet kuitenkin tuli ja meni ja Martinselkosten parkkipaikalla jo sateenkaari näytti suuntaa. Hyvää tuuria on ollut muutenkin matkassa kelien kanssa!
Retki ei ole mikään ilman autiotuvassa nukuttua yötä. Leiripaikaksi valikoitui Lintulammen tupa, jota saimme pitää ihan omanamme. Laavuyöstä viisastuneina katsottiin kyllä valmiiksi teltallekin paikkaa, jos hyttyset meinaa ruveta kuokkimaan. Hyttyset pysyi kuitenkin ulkona ja tupa tarjosi makoisat unet.
Vieraskirjasta luettiin, että Karttimonjoen ylittävä lautta oli huonossa kunnossa. Päätettiin kuitenkin seuraavana päivänä mennä katsastamaan tilanne, sillä kiinnosti tutustua selkosiin lähemminkin. Lautta olikin vaihdettu soutuveneeseen, joten joen ylitys sujui helposti ja päästiin jatkamaan matkaa kohti Teerilammen tupaa. Muutkin retkikohteet tällä reissulla oli erämaata, mutta Martinselkoset ehkä kaikkein eniten. Korvessa ja soiden välissä kulkiessa tunsi, miten ympärillä on koskematonta luontoa ja lääniä olla. Hyttyset joudutti matkaa, ja se oli ehkä vähän harmikin, koska maisemia olisi ollut ihanaa ihastella pidempäänkin.
Siirtyminen sivistyksen pariin edessä.. Metsäläisen elämä on ihanaa, kun kaikki ei oo niin justiinsa. Ja se on kyllä ihmeen vapauttavaa, kun kaikki tarvittava on mukana rinkassa. Seuraavia vaelluksia odotellessa…
Eka paikka, jonka parkkipaikalla oli melkein ruuhkaa! Kyseessä oli kuitenkin lakkojen perässä olevat marjastajat ja muutama kalastaja, eli ruuhkaa ei ollut itse poluilla.. Lakkoja riitti meillekin ja se olikin varsinaista reisijumppaa, kun niitä kurotteli täyden rinkan kanssa.
Parkkipaikan lähelläkin oli laavu, mutta jatkettiin tällä kertaa matkaa pidemmälle. Tutustuttiin Levävaaran torppaan, jossa rakennuksia ja aitoja oli entisöity. Torpan isäntä (ehkä Haverinen?) oli aikanaan kuulu hirsitaloistaan ja pihapiirissä löytyikin komean talon lisäksi paljon piharakennuksia ja vähän kaumpaa joenrannassa Vesimyllykin. Torpan tienoo jäi taakse, kun suunnattiin eteenpäin kohti Elimysjärveä. Pitkoset oli päässeet paikoin tosi kehnoon kuntoon ja suon reunassa näytti olleen miehiä niitä uusimassa. Toihan sekin vähän vaihtelua patikointiin, kun piti hyppiä laudalta toiselle.
Henkinen kantti oli koetuksella, kun lopulta saavuttiin Saunaniemeen. Mikälie uuvuttanut? Nopea pulahdus järvessä – hyttyset seurana sielläkin.. Iltanuotilla syötiin tuhdimmin kuin edellisinä päivinä ja saatiin Lämmin kuppi-keiton avulla myös Blåband-ruuasta maistuvaa. Kertaakaan ei ole kattila tyhjentynyt noin kovaa vauhtia.. Kaunis ilta auringonlaskuineen vaihtui tuuliseen yöhön. Teltassa oli hyvä nukkua.
Seuraavana päivänä tarvottiin vielä loppulenkki järven ympäri ja sieltä suunnattiin suojelualueen toiselle torpalle, Latvavaaraan. Tämä taisi olla metsänvartijan torppana Levävaaran jälkeen. Viimeiset kilsat taittui sepelitietä pitkin, ei ehkä kaikista houkuttavin vaellustaival.
