Vuosi: 2016

Aurinkovuosi

Tänään oli talvipäivänseisaus. Auringon uusi vuosi alkoi siis juurikin tänään ja sen kunniaksi suuntasimme työpäivän jälkeen pimeään metsään eväsretkelle. Idea tuli mieleen kai joskus viikonloppuna tai maanantaina. Hyvä idea olikin. En muistanutkaan miten hienoja paikkoja meillä on vain kymmenisen kilometriä kotoa.

Eväät maistuivat hyvälle tutulla laavulla, jossa ei kuitenkaan ole käyty ikuisuuksiin. Samasta laavusta on ehkä mainittu aiemminkin, kun luultiin sen tulleen hävitetyksi. Anna on tottuneempi liikkuja pimeässä metsässä. Miusta se oli kovin jännittävää, kun en ole kotimetsien ulkopuolella pitkään aikaan pimeässä kulkenut. Enkä oikein sielläkään. Metsä on ihmeellinen paikka. Ja aivan erityisesti se on sitä näin hienona päivänä. Joulustressiä ei meille ole muutenkaan, mutta tuolla tuulen huminassa vähäisetkin ajatukset hävisivät päästä. Ainut häiritsevä piirre ole älypuhelimen vaivaannuttava mukana olo. Se ei kuulu metsään, eikä retkelle. Ainakaan miun mielestä.

Linnunsuo

Onkohan se oikeasti edes Linnunsuo? No, meille se on. Lähellä on suo, jossa on käyty aina tasaisin väliajoin, mutta kuitenkin liian harvoin. Suo on aivan maaseutumaisen asutuksen vieressä, mutta kuitenkin hyvin luonnonrauhassa. Suo, jossa on harvaseinäinen lato eväiden nauttimista varten. Tänä sunnuntaina napattiin pitkästä aikaa glögit pulloon ja leipää laukkuun suuntana Linnunsuo. Tähän aikaan vuodesta valoisa aika on todella lyhyt. Tuntuu kuin päivä olisi vain sininen. Jäi taas hyvä fiilis, retkeilystä, poluttomuudesta, kaatumisesta, kengän kastumisesta, melkein ojaan mulskahtamisesta. Ihan kuin meiän metsässä.

Ensilumen Ylläs

Viime vuonna meillä kävi säkä. Voitettiin Saimaan Ladun mökkiviikkoarvonnassa käyttöömme mökki Äkäslompolosta marraskuun lopulle. Vuosi oli siis kuluva. Mukaan kutsuttiin Annan vanhemmat, kun toisella heistä sattui merkkipäiväkin samalle viikolle. Lokakuun puolesta välistä lähtien oltiin kytätty lumitilannetta ja viimein kärsivällisyyden pettäessä tilattu OAC:n karvapohjasuksetkin. Marraskuun alkupäivinä tilanne oli vielä kovin huolestuttava, kun etelässä oli enemmän lunta kuin Lapissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lunta tuli juuri ajoissa se 20 cm ja viikon aikana vielä toinen mokoma. Pakkastakin oli parhaimmillaan -20’C. Onni ja sää suosi karvapohjahiihtäjää, sillä tunturiin kuin tunturiin pääsi hiihtämällä. Ei ihan naarmuitta, mutta ei myö koristeeksi niitä ostettukaan.

Suksista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Kiivettiin niin alla näkyvälle Kuertunturin huipulle kuin Kellostapulin rinteitä ja moni pienempiä nyppylöitä. Suksien käyttö vaatii harjoittelua, mutta niin kai kaikki uudet jutut. Kovalla lumipohjalla luisto on ihan ok, mutta pakkaslumessa liikkuminen on lumikenkämäistä, mutta vähän helpompaa. Hauskaa oli ja kuperkeikkoja tuli tehtyä useampia (Henri).

Näkymä Kuertunturin huipulla, n. 443 metriä merenpinnasta.

Huilipäivänä Ylläksen huipulta avautui mahtavat maisemat.

Ylläksen huipulla.

Ihailua Kellostapulin rinteessä.

Aurinko käy marraskuussa vielä melkein näkyvillä.

Matkan tekoa ihan omassa rauhassa.

Aikaisemmat kokemukset Ylläkseltä ovat kesältä. Kiva paikka silloinkin. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa parasta on se, että väkeä ei ole ihan liikaa missään. Ja se on hyvä se.

Videoitakin tuli kuvailtua muutamia, tässä potpuri niistä.