Tekijä: Anna

Kiemurrellen Vainikkalaan ja takaisin (73 km)

Taas kerran sai huomata, miten ihan-tässä-lähelläkin on aivan mahtavia maisemia.  Päätettiin hypätä pyörien selkään ja tehdä ensimmäinen vähän pidempi retki. Satulaukkuihin sai kätevästi pakattua evästä ja vähän lämmintä vaatetta. Henri askarteli alueesta kartan, jotta pysyttäisiin reitillä. Eikun matkaan!

Ensimmäinen parikymmentä kilometriä Salpalaavulle (UPM:n laavu) taittui Vaalimaantien laitaa. Nähtiin jopa yksi vilkun kanssa tehty turvallinen ohitus toista kaistaa pitkin.. Pistää ehkä vähän pohtimaan nykyisin vallalla olevaa ajokulttuuria. Kaikilla taitaa olla tosi kiire jonnekin? Laavu löytyi kauniilta paikalta pienen järven rannalta. Oikein hyvin hoidettu ja huollettu paikka, tänne taidetaan palata ihan yöpymisaikeissakin. Käristettiin nuotiolla kesän ekat makkarat ja lepuutettiin kinttuja. Ah, ihana savuntuoksu tarttui tukkaan!

Laavun jälkeen polku oli miltei umpeen kasvanut, mutta taluttamalla siitäkin selvittiin. Polku muuttui tieksi ja matka jatkui. Seuraava välietappi oli Kiekan laavu (Myötävirtaan ry:n laavu) noin kymmenen kilometrin päässä Alajoen mutkassa. Hienolla paikalla tämäkin. Reitti meni radan vartta ja vastaan tuli säiliöjunakin. Henri toivoi Allegron näkemistä, mutta sitä varten täytynee tehdä uusi retki.. Soppatauon jälkeen tehtiin suunnitelmien muutos: vähän eri reittiä Vainikkalaan. Ei palattukaan jälkiämme takaisin radan varteen, vaan suunnattiin joen yli hiekkateitä eteenpäin.

Retken kääntöpaikka eli Vainikkala ei herättänyt samanlaisia ihastuksen huokauksia kuin muut paikat. Onneksi kylän pääsi ohittamaan melkoisen nopeasti, joskin sillekin matkalle sattui eräs paljaspyllyinen vainikkalalainen. Asvaltilla pyörät suorastaan nielivät kilometrejä. Kasukkalassa pidettiin vielä yksi evästauko, jonka voimalla poljettiin kotiin saakka.

Hieno reissu, täydellinen sää ja sopivasti evästä. Nyt on hyvä mieli!

Kiitokset Hermannille hyvistä lähialueen laavu-vinkeistä!

Retkikauden aloitus 2011: Orrainpolku / Savitaipale

Retkikärpänen on houkutellut metsään jo pidempään, mutta nyt siihen tuli vasta tilaisuus. Työkaverin kehoituksesta suunnattiin Orrainpolulle Savitaipaleelle. Reitistö kulki vaihtelevassa maastossa Kuolimon ja Saimaan välisellä kannaksella. Pituutta reitillä oli pikkasta vajaa kymmenen kilometriä. Suosittelemme kyllä lämpimästi muillekin: oiva lähiretkikohde. Orrainpolku on suhteellisen uusi tai ainakin taukopaikat oli rakennettu n. 2007. Hiljaista tuntui olevan, ainut polulla vastaan tullut oli jostain karannut koira.

Korkein kohta reitillä oli Luotolahdenvuori, jonka kallioinen laki kohoaa Kuolimon pinnasta 45 m korkeuteen. Hienot maisemat ja tuuli vilvoitteli kivasti hiostunutta selkää. Muuten reitti kiemurteli talousmetsässä ja pieni osa polkua kulki myös luonnonsuojelualueella. Huima ero huomattavissa: toisaalla sakeaa korpea, toisaalla metsäkoneen raiskaamia kankaita.. Erämaisuutta löytyi ehkä enemmin reitin pohjoispuolelta, mutta varsinainen erämainen talousmetsä (kuten esitteessä luvataan) alue ei kyllä minun mielestäni ollut.

Varustesompailu vei taas alkuun aikansa, tuntui että kaikki tavarat ja rinkan pakkaaminen oli talven aikana unohtunut jonnekin ties minne. Matkaan kuitenkin päästiin ja samalla tuli kokeiltua uusia varusteita käytännössä. Haglöfsin vaellushousut olivat mukavat käytössä tässä säässä, kesäkuumilla täytyy vaihtaa lyhkäisempiin. Kengissä oli nyt kummallakin Solen pohjalliset muotoiltuna: toimii. Oma liner-sukka viritelmä ei onnistunut.. Sukkakokeilu siis jatkukoon seuraavalla kerralla. Kameralaukku oli hyvä, kiinnityskokeilut jatkuvat seuraavilla reissuilla.

Bongailuja: isokoskelo pariskunta, maakotka (tai joku muu yhtä iso liitelevä valkoisilla siipilaikuilla?), paljon hirvenkakkaa, metsäkanalintu (jäi tunnistamatta kun lehahti tiheästä pusikosta lentoon), käki (joka kukkui meille melkoisesti elinvuosia lisää), kielonnuput.

Henrin kommentit reitin merkinnöistä: Hämmentävä ja osin häiritsevä piirre reitillä oli viitoitus. Hienot (EUn rahoittamat) kyltit olivat isoja ja selkeitä, mutta etäisyydet eivät täsmänneet kartan vastaaviin lukemiin ja lisäksi kyltitys oli jokseenkin epäloogista. Jos reitillä on 3 mahdollista aloituspistettä, niin ei voi olla mahdotonta saada aikaan järkeviä viittoja. Nyt selkeät välipisteet ja luonnonähtävyydet menivät sekaisin eri pisteissä, myös etäisyyksien osalta. Ongelma on tuttu mm. Karhunkierrokselta ja monilta muiltakin reiteiltä. Reittien ja karttojen laadinta sekä viitoitusten asennus taitavat kuulua eri henkilöiden  vastuulle; ainakin toteutuksesta päätellen.

 

XLIX Lemin lenkki 27.2.2011

Pakkanen laski kuin laskikin ja päästiin hiihtoretkelle, meille ihan uusiin maisemiin.Tai tokihan Lemillä on tullut käytyä, vaan ei aiemmin suksien kanssa. Sää oli oikein mukava, ilmassa oli ehkä aavistuksen kevään tuoksua – jos oikein nenä apposellaan haisteli… Sukset toimi (etenkin ylämaissa) poikkeuksellisen hyvin taaksepäin, mutta eipä tuo menoa haitannut. Ladun varrelta löytyi jokaisen aloituspaikan jälkeen muistutuskyltti oikeasta laturetkien hiihtotyylistä: ”Hyvää matkaa! ÄLÄ HÄTÄILE!”

Emme kolunneet ihan kaikkia latuja, jotka hiihtämällä olisi saanut matkaa taittaa n. 37 km. Meidän hiihtolenkki oli parinkymmenen kilsan hujakoissa. Yllättävän liukkaasti kyllä kilometrit taittui, vaikkei juurikaan pitkiä hiihtoreissuja ole tälle vuodelle kertynyt. Lähdettiin liikkeelle Kuukanniemen Lämppäriltä. Ensimmäiseksi suunnattiin Soutlammelle, josta jatkettiin Käpylän kautta Vainikkalan metsästysmajalle. Majalla, noin puolivälissä, pidettiin tauko. Reitti oli siitä hyvin suunniteltu, että matkaa sai itse säädeltyä mieleisekseen eikä tarvinnut hiihtää edestakaisin samoja latuja. Latuverkosto kiemurteli kylien lomassa hyvinkin monipuolisessa maastossa. Reitin varrella oli harjuja, peltoja, metsikköä, järven jäätä.. ja muutama (ei-niin-)vaarallinen laskukin hauskoine kyltteineen. Opasteita seuraten pysyi hyvin suunnassa, vaikka karttaa ei ollutkaan.

Kaikinpuolin mukava reissu.

Voi hyvinkin suositella!