Mein tiimi otti askeleen kohti uusia haasteita! Keväällä käytiin Asikkalassa rogaamassa ja sehän oli niin vallan kivaa, että tuli fiilis tätä-lisää-heti-nyt. No, ihan vastaavanlainen tapahtuma tämä ei tietenkään ollut, mutta sukulaislaji kyllä. Oltiin siis Keuruulla Pyöräretki 2013 -tapahtumassa, joka on samalla retkipyöräilyn SM-kisa. Ei siis kuitenkaan lähdetty matkaan mitalit mielessä, vaan hakemaan uusia kokemuksia ja oppimaan lisää itsestämme. Ja niitähän saatiin roppakaupalla!
LAUANTAI, 1. PÄIVÄ:
Lähdettiin matkaan jo perjantaina ja oltiin yötä Petäjävedellä Lemettilän tilalla (voimme suositella!). Sieltä aamulla jatkettiin viimeinen etappi kohti kisakeskusta. Oltiin melkein ensimmäisten joukossa paikalla ja pikku hiljaa loputkin saapuivat paikalle. Ennen starttia jouduttiin jo ensimmäisiin huoltotoimiin, kun pyöräni takakumi oli tyhjentynyt kuljetuksen aikana. Ei ruvettu arvailemaan kestääkö siinä ilma vai ei, joten vaihdettiin kokonaan uusi sisuskumi.
Lähdössä jännitti ehkä eniten se, etten koskaan ole ajanut pyörällä vastaavalla taakalla. Laukkujen kanssa on tullut poljettua, mutta ennen ei olla oltu yöretkellä eli tavaraa on ollut paljon vähemmän mukana. Joukkueiden varustemäärää vertaillessa bongasi kyllä joukosta heti ne, jotka olivat mitalijahdissa. Oli ehkä hiukan karsittu tavaraa verrattuna meidän kuormaan… Yllättävän nopeasti kuitenkin tottui ajamiseen ja pyörä toimi erittäin hyvin, vaikka lastia oli ja kaikki takana. Ja ai-ai, miten ihanasti se rullas alamäissä! Eikä se loppupeleissä oikeastaan ollut paljoakaan raskaampaa kuin kevyemmällä taakalla, samoja vauhteja jaksoi polkea.
Alku oli mein tiimin osalta takkuinen. Ei saatu ketjua katkasemisen jälkeen enää kasaan, vaikka sisukkaasti yritettiin kauan aikaa. Ehkä turhankin kauan ja epäiltiin jo hetken keretäänkö kohta mihinkään rastille. No, matkaan päästiin ja muutaman rastin jälkeen oli takkuinen lähtö unohtunut mielistä. Lauantaina kierrettiin Keurusselkää ympäri. Matkalla napattiin rasteja, joista osa oli vain tietyn aikaa auki. Tässä kisassa rasteja on oikeastaan kahden tyyppisiä, on arvausrasteja (piti tietää kysymykseen oikea vastaus) ja sitten on tehtävärasteja. Rastien löytämisessä ei mein tiimillä ollu ongelmaa, vaikka itse rastilla ei sitten ehkä ihan niin pärjättykään…
Lauantaina pyöräiltiin yhteensä n. 106 kilometriä. Maisemat oli mahtavia ja tiet hyvässä kunnossa. Välillä rullattiin pikiteitä, suurimmaks osaks hiekkatietä ja välillä ihan metsäautoteitäkin. Kohokohtia oli ehkä Mäntänvuorelle kipuaminen ja oma erikoiskoe rastivälillä 33-67. Kerettiin kuin kerettiinkin suorittamaan suunnistus-tehtävää, mutta ihan täpöllä sai polkea rastien välisen n. 5,5 kilsaa. Aikaa meni vartti soratietä pitkin… eikä mäkiäkään oltu matkan varrella säästelty!
Ilta leirintäalueella meni ruokaa laittaessa ja yötehtävää tehdessä. Oltiin varattu matkalle mukaan kolme lämmintä ruokaa (per päivä) ja välipaloja. Matkalla keiteltiin vaan savuporokeitot (ja se uus kaasulla toimiva trangia on kyl ihan ehdoton!) ja illalla kokkailtiin alkupalaks retkimuonat ja sen päälle vielä omatekosta papu-soija-bolognesea. Ehkä siis vähän turhan vähän tuli syötyä päivän aikana, mitenkäs sitä se rastien ettiminen vei taas voiton..? Kumma juttu. Yötehtävänä oli rakentaa tarjolla olevista materiaaleista (erilaisista romuista ja romppeista) karttateline, joka pyörii ja kestää pyörässä sunnuntain ajot. Aluksi ihmetytti voiko tästä tulla mitään, mutta Henri loihti kuin loihtikin aivan mainion (ja toimivan) kapistuksen vanerista, ruuvista, pyykkipojasta ja nipistimestä – uskokaa tai älkää. Muillakin oli hienoja väkerryksiä.
SUNNUNTAI, 2. PÄIVÄ:
Yö meni – no siten kun se nyt leirintäalueella voi mennä – eli vaihtelevasti. Aamulla ei siis ehkä herätty ihan virkeinä ja tuorein jaloin, mutta ABC-asemalla nautittu aamupala virvoitti ja matka jatkui. Karttaa tutkiessa huomattiin, että yksi rasti olisi ihan perjantain yöpaikan vieressä Petäjävedellä. Päätettiin kuitenkin suosiolla jättää Petäjävedellä käynti sikseen ja kerätä Keuruun seudulla olevat rastit.
Kokonaismatka sunnuntaille oli n. 76 kilometriä. Sunnuntain kohokohtia oli Urrianmutkan erikoiskoe (johon siis tietämättämme reenattiin jo eilen..) sekä komea muistomerkki Arppialassa mäen laella. Kartteteline kesti koko päivän ajot ja osoittautui myöskin hyödylliseksi. Ehkä sellainen tulee hankintalistalle, ellei Henri sitten kehittele itse tota prototyyppiä pidemmälle…
Lopussa piti vielä puristaa ihan tajuttomat mäet ylös kohti maalia, mutta perille päästiin. Maalissa oli kyllä niin voittajafiilis, vaikkei voitettukaan. Tai no voitettiihan, itsemme taas kerran!!!
Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja oli mukavaa saada olla mukana. Varmasti tullaan uudestaankin!
Ja sitten taas kohti uusia seikkailuja…
