Henri

Jouluseikkailu

Selasin vanhoja blogitekstejä ja huomasin, että täällä ei ole toistaiseksi yhtään jouluaiheista tarinaa. Ajattelinpa siis sellaisen kirjoittaa, kun on mukava päiväpatikka takana ja huomenna on jouluaatto.

Meillä on ollut jo useamman vuoden tapana rauhoittua viettämään joulua keskenämme. Paikka on vaihdellut, mutta perinteet ovat pysyneet samoina. Paljon ulkoilua, lepoa, kirjoja ja tietysti jouluruokaa.

Jouluna ollaan aina menty sinne mihin polut eivät vie. Niin tänäänkin. Joskus uuden retkikohteen etsiminen on haastavaa. Vuodenaika ja luonnon kulkukelpoisuus vaihtelee, puhumattakaan lyhyestä päivän pituudesta.

Tänään seikkailu vei meidät vuorelle (mäennyppylä), luolaan ja maanalaiselle joelle. Tuostapa ei paljon seikkailun ainekset parane. Luntakin on metsässä yllättävän paljon ja koko retken ajan satoi lisää. Rauhallinen tunnelma, johon ei joulukiireet yllä.

Annan suuntavaisto vie syvemmälle metsään.

Lunta on tullut reilun viikon aikana yllättävän paljon. Tosin suksille edelleen liian vähän.

Ihmeteltävää riittää kun polunoloinen nousee kohti kukkulaa.

Evästauko luolalla, ennen siirtymistä luolan uumeniin.

Lähimetsä on ihmeitä täynnä, kuten tämäkin paikka. Ei löydy kartoista.

Linnoitteet ovat edelleen kunnossa, rajan läheisyys näkyy ja tuntuu.

Annalla ei ole karttaa eli fiilispohjalla mennään.

Välillä piiloudutaan kuuntelemaan korppien talviääntelyä.

Rannassa vesi virtaa vielä, eikä jäälle tee lainkaan mieli.

Sellainen on meidän joulu. Tänä vuonna on niin pitkät vapaat, että ehditään tehdä runsaasti retkiä.

Mukavaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

Lumeton Pyhätunturi

No ei ihan, mutta melkein. Ollaan käyty jo useampana vuotena Lapissa heti alkutalven lumilla. Niin tänäkin vuonna. Matkakohteeksi valikoitui Pyhätunturi. Perille pääsee yhdessä päivässä, ilman väliyöpymisiä, eikä ajomatka ole kuin 850 km. :)

Yritettiin pelata varman päälle ja siirrettiin reissun ajankohtaa parilla viikolla eteenpäin. Nyt oli siis kyse itsenäisyyspäiväviikosta – silloinhan lunta on varmasti jo paljon. Aikaisempina vuosina lumitilanne aiheutti jännitystä vain 2016, jolloin lumi tuli Ylläkselle käytännössä viikkoa ennen reissua.

Nyt tilanne oli toinen. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Mutta minkäs sille voi, on vain sopeuduttava. Ehdotukseni pyörien mukaan ottamisesta hylättiin, mutta muuten varauduttiin enemmän jalkapelissä kulkemiseen kuin hiihtämiseen. Liukulumikengät eli meiän sukset oli toki mukana nekin.

Soutajan rinteessäkin lunta on vain nimeksi.

Vähän vielä tarvitsee lunta hiihtämiseen. :D

Tiimimme nousee kohti Noitatunturin huippua.

Loppuviikosta lunta oli jo vähän enemmän.

Pitkän tauon jälkeen tuli todella hyvä mieli, kun sai istahtaa päivätuvan penkille ja syödä eväitä kaikessa rauhassa.

Piilossa näkyvillä

Ruokahetki kansallispuiston parkkipaikalla muistuttaa meitä nopeasti syistä, joiden vuoksi olemme viime aikoina löytäneet retkikohteemme muualta. Liian äänekkäät retkeilijät. Ei meillä toki mitään teitä vastaan ole, kunhan ihmetellään.

Meillä on onneksi taas sama syksyinen suunnitelma. Mennä piiloon. Samasta risteyksestä käännytään taas samalle polulle. Tällä polulla ei monikaan kulje, suurinta osaa siitä ei ole kartassa. Lehtiä polulla on niin paljon, että vähäistenkin kulkijoiden jäljet ovat peittyneet jo kauan aikaa sitten.

Tälläkin kertaa piiloutuminen onnistuu hyvin. Seuraavan tunnin ajan käsittelemme salaisuuksia ja sitten kori on jo niitä täynnä. Olemme kahvimme ansainneet.

Paluumatkalla emme tapaa enää ketään ja juuri tällaisena syksyisenä sunnuntaina se on parasta mitä tiedämme.