Erämaan kutsu – Sivu 2

Kammarmäen luontopolku 6.9.2020

Eilisen miniretken innoittamana teki kovasti mieli paikkaan, jossa ei olisi muita. :) Iltahan meni sitten karttaa selaillessa ja mahdollisia kohteita pohtiessa. Retkipaikka-sivuston artikkelissa tuli vastaan tämä. Kammarmäen luontopolku olisi juuri sopivan matkan päässä. Kohteesta on saatu suosituksia jo vuosia sitten tuttavilta, joten tänään katsotaan tämä kortti.

Jos eilisessä oli vielä vähän piirteitä kesästä (sateesta tai sen uhkasta huolimatta), niin tänään oli ilmassa jo erilaista kirpeyttä. Varmaan juuri sade ja sen myötä kosteus sai aikaan sen. Liikkeelle lähdettiin aamupalan jälkeen ja perillä oltiin n. tunnin ajon jälkeen.

Kammarmäen luontopolku on Kymenlaakson puolella, nykyisessä Kouvolassa. Paikan päälle on helppo löytää ja pysäköintialue on iso. Tie pysäköintialueelle ei ole liukkaalla kelillä ehkä ihan helpoimmasta päästä.

Itse reitti on hyvin opastettu ja se kulkee luonnonsuojelualueiden täplittämässä talousmetsässä. Hienoa on! Ehkä tuo Retkipaikan mainitsema erämaisuus on tosiaan tunnistettavissa. Korkeuseroja on paljon ja sykähdyttäviä näkymiä löytyi. Vuorilammen yläpuolella olevan jyrkänteen päällä olisi voinut kuvitella olevansa vaikkapa Repovedellä tai jossain muussa eteläsuomalaisessa kansallispuistossa.

Retki toi mukavaa vaihtelua lähiretkeilyyn, vaikka kai tämäkin lasketaan lähiretkikohteeksi meille. Hirvikärpäsiä on, mutta niiden kanssakin pärjättiin. Viiden tähden suositus tästä paikasta, kannattaa vierailla!

Talousmetsät ja luonnonsuojelualueet vaihtelevat.

Korkeuseroja on, mutta puusto peittää näkymät.

Ferdi odottaa kiltisti omaa välipalaansa.

Sijainti: Kammarmäen luontopolku, Kouvola.

ETRS89 (~WGS84)

60° 50,41523′, 27° 21,41524′

Lumeton Pyhätunturi

No ei ihan, mutta melkein. Ollaan käyty jo useampana vuotena Lapissa heti alkutalven lumilla. Niin tänäkin vuonna. Matkakohteeksi valikoitui Pyhätunturi. Perille pääsee yhdessä päivässä, ilman väliyöpymisiä, eikä ajomatka ole kuin 850 km. :)

Yritettiin pelata varman päälle ja siirrettiin reissun ajankohtaa parilla viikolla eteenpäin. Nyt oli siis kyse itsenäisyyspäiväviikosta – silloinhan lunta on varmasti jo paljon. Aikaisempina vuosina lumitilanne aiheutti jännitystä vain 2016, jolloin lumi tuli Ylläkselle käytännössä viikkoa ennen reissua.

Nyt tilanne oli toinen. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Mutta minkäs sille voi, on vain sopeuduttava. Ehdotukseni pyörien mukaan ottamisesta hylättiin, mutta muuten varauduttiin enemmän jalkapelissä kulkemiseen kuin hiihtämiseen. Liukulumikengät eli meiän sukset oli toki mukana nekin.

Soutajan rinteessäkin lunta on vain nimeksi.

Vähän vielä tarvitsee lunta hiihtämiseen. :D

Tiimimme nousee kohti Noitatunturin huippua.

Loppuviikosta lunta oli jo vähän enemmän.

Pitkän tauon jälkeen tuli todella hyvä mieli, kun sai istahtaa päivätuvan penkille ja syödä eväitä kaikessa rauhassa.

Vuorimailla

Varoitus! Tarina sisältää mielikuvituksellista sisältöä.

Olen ehkä maininnut aikaisemminkin, että minun mielenmaisemassani on mäkiä, harjuja, vaaroja, tuntureita ja joskus jopa vuoriakin. Käytännön syistä suurin osa luontokokemuksista rajautuu kahteen ensimmäiseen. Kaakkoissuomalaisessa maisemassa on Salpausselkien lisäksi paljon ikivanhoja jääkauden jälkiä ja muinaisista meristä esiin työntyviä luotoja ja saaria. Kymmenien metrien korkeusero alapuoliseen maastoon on helposti saavutettavissa.

Fillarilla vuorimaiden tavoitteluista tulee oikea seikkailu, ainakin meille. Perinteisen tapaan vietimme syyskuun viimeisen viikon vieraissa maisemissa. Tutun kotimaaston ulkopuolella vuoristot ja erämaat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta sitähän meillä on (minulla ainakin). :D

Aamukahvin yhteydessä tarkastelin maastokarttaa ja hetkessä bongasin yhtenäisen metsäalueen, jossa oli paljon pieniä lampia, korpia ja tietenkin niitä korkeuseroja. Oikea erämaa!

Vanhasta navetan kivijalasta tulee pienellä vaivalla muinainen linnoitus.

Erämaan itälaidalla alkaa mielikuvitusta kutkuttuva metsä.

Aurinko lämmittää, vaikka yön jälkeen kesästä ei ole enää tietoakaan.

Erämaan portilla.

Ylängölle nousu alkaa pian ja tekemistä riittää ihan riittävästi.

Varsinaiselle huiputukselle päästäkseen oli pakko ottaa jalat alle.

Reittikään ei ollut ihan helpoimmasta päästä.

Ylöspäin – korkeuseroa on parkkipaikaltakin käsin parikymmentä metriä.

Huipulla – metsä rajaa näkymää laaksoon ja kauemmas horisonttiin.

Horisontissa pilkistää rakennuksia, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. :)

Huipulla oli myös varsinainen yllätys, laaja avokalliomuodostelma luolineen.

Äänimaailma paljastaa, että ihan oikeasta erämaasta ei sittenkään ole kyse.

Luolanainen ;)

Kallion päällä oleva sammalkerros on erittäin liukas.

Vielä yksi silmäys maisemaan, ennen paluumatkan alkamista.

Paluumatkalla soiden ja metsien välissä, eteläsuomalainen korpi.

Metsässä liikkumisen taikaa.

Aina on aikaa tauolle. Kiirehtimällä pilaa vain hyvän tarinan ja mielen.

Eväitä unohtamatta.

Hauska reissu! Pyörähankinnat yhdessä toimivien jalkojen ja tarvittaessa autosiirtymien kanssa mahdollistaa meille ihan uudet retkeily-ympäristöt. Tänä aamuna mieleni vaelsi jo hieman kauempana olevaan kohteeseen, mutta saas nähdä toteutuuko tuo ajatus tänä syksynä vai joskus myöhemmin?