Juhannuksen seikkailut toisel puol Suomee 20.6-23.6.2013

Olipahan muuten reissu! Tää juhannus oli ehkä meille muistutus siitä, ettei kaikki mene aina ihan suunnitelmien mukaan ja joskus on tarpeen loihtia myös varasuunnitelmalle varasuunnitelma – ihan lennossa. Ainakin reissu jää siis hyvin mieleen ja todettakoon, että aika kultaa muistot. Tätä kirjoittaessa jo hymyilyttää, vaikka perjantaina tunnelma ei kaiken aikaa ollutkaan ihan parhain. Ihmeen hyvä tuuri on kyllä ollutkin retkeillessä ja vaeltaessa, suuremmilta vastoinkäymisiltä on nimittäin vältytty.IMG_6748

Matkattiin torstaina Hämeen järviylängölle, itse asiassa aika lähelle samaa paikkaa missä toissa juhannuksena oltiin. Tällä kertaa teltta löysi paikkansa upean kirkasvetisen Iso-Melkuttimen rannalta. Vesi oli todella kirkasta, näki ahvenparvet ja juurakot pohjassa. Paikalle pääsi halutessaan autolla melko lähelle, joten perjantaina aamu-uinnin jälkeen alettiin kasata kamppeita railakkaammin juhannustaan viettävien tieltä. Ensimmäisiä alkoikin lipua paikalle jo ennen puolta päivää. Kierrettiin vielä järven ympäri kulkeva reitti loppuun, yhteensä n. 5,4 km. Rinkka tuntui ihmeen painavalta, kantamisen puutetta!?

IMG_6727Melkuttimelta suunnattiin kohti Marttilaa, tarkoituksena vaeltaa siellä eräreitistöä pitkin. Pysäköintipaikalla oli joku huligaani laittanut tavaroita ja paikkoja palasiksi. Tämä ei kuulemma ollut ensimmäinen kerta, joten ei uskallettu jättää sinne autoa parkkiin. Olisi mukavampi matkata kotiin autolla kuin jalkaisin… Lähdettiin etsimään lähistöltä uutta paikkaa. Lounasta (kalasoppaa uusilla perunoilla höystettynä) kokattiin, mutta sopivaa pohjaa ei teltalle löytynyt, joten etsintä sai jatkua. Löydettiinkin mainio paikka metsän suojassa, mutta teltan valtasi meidän sijaan valtava parvi kärpäsiä. Sisäkatto oli ihan mustanaan, missään en ole aiemmin noin runsaasti niitä nähnyt. Nukkuminen pörisevien alivuokralaisten kanssa ei innostanut, joten riivittiin leiri kasaan ja ruvettiin luovimaan kokoon varasuunnitelman varasuunnitelmaa. Ainut lähiseudun retkikohde joka kartastamme löytyi, oli Kurjenrahkan kansallispuisto n.30 km päässä. Sinne siis.

IMG_6780Juhannuksena muuten satunnaisesti retkeilevät valtaavat helppopääsyiset retkikohteet ja itse kaipaamme retkeilyltä rauhaa eikä leirintäalue-elämää. Kurjenrahkan Kuhankuono oli täynnä autoja ja erilaisia retkiseurueita, joten hylkäsimme paikan heti kättelyssä. Juhannusaatto oli jo pitkällä, kun vihdoin löydettiin teltalle sopiva rauhallinen paikka samasta kansallispuistosta, Töykkälän laavulta. Laavulla oli yöpyjiä, mutta onneksi teltta mahtui hyvin sen takapihalle. Ilta menikin itikoiden kanssa seurustellessa ja hyvää ruokaa (papu-lihapataa pastan kera) laittaessa.

Aamuyöllä heräsimme mahtavaan luonnon konserttiin. Ukkonen jylisi ja jyrähteli ihan lähellä, välillä tuntui maan tärinäkin. Teltassa unen tokkuraisena ja onnettoman päivän piinaamana, tuntui olo aika turvattomalta. Hengissä ollaan kuitenkin edelleen. Aikamoinen kontrasti muuten: ukkosen pauhunnan loputtua tuli tosi hiljaista ja kurjet ja pikkulinnut aloittivat oman konserttinsa. En kyllä silti vastaavaan konserttiin ihan heti tahdo uudestaan, vaikka saatas vastaavasti paikat ihan vip-aitiosta..

IMG_6781Lauantai kruunasi koko retken. Päivä oli tosi onnistunut ja pyyhki pois kaikki perjantain vastoinkäymiset. Tehtiin kevyemmällä rinkalla lenkki Kuhankuonon rajakivelle ja Savojärven ympäri. Laitettiin lounasta (kanakeittoa höystettynä riisillä) ja nautiskeltiin pitkien taukojen aikana luonnosta ja kauniista säästä. Suomaisema sykähdytti jälleen, vaikka itse odotinkin vielä erämaisempaa maisemaa. Tuoksu ja pörinä olivat silti hyvin tuttua. Savojärvellä ja Kuhankuonossa oli paljon kulkijoita, mutta Töykkälän ja Kuhankuonon välillä ei nähty ketään. Taitaa olla vähemmän suosittua seutua tässä kansallispuistossa. Polulla nähtiin rupisammakko sekä vaivaishiiri.IMG_6803

 

Kotimatkalla poikettiin vielä Juhannusrasteilla Perttelissä, kuten toissa vuonnakin. Juostiin rastien perässä kymmenisen kilsaa, päälle maistui löylyt ja uinti. Ja eka mustikkakin tuli syötyä rastien etsinnän lomassa. Voiko ihanampaa elo olla?!

Jos ei siis ihan onnistunein reissu kaikilta osin, niin ainakin mukaan kertyi paljon oppia vastaisuuden varalle.

IMG_6795

”Sellaista se elämä on..”

Retkikauden avaus Orraissa 8.5.2013.. jo kolmas vuosi peräkkäin!

Orrain polulla, kunnostettua pitkostaTosin tänä vuonna taidettiin olla lähes kuukautta etuajassa siihen mitä yleensä? Eli siis lähes perinteeksi näyttää muodostuneen retkikauden avaaminen Orraissa. Syitä on tietysti monia, joista varmaan päällimmäisenä sijainti (kotikunnassa, lyhyen ajomatkan päässä) eikä viimeisimpänä paikan monipuolisuus.. Löytyy monenlaista metsää uudesta vanhaan, järveä ja suolampea. Alkujaan aateltiin olla yötäkin, mutta sääennusteiden muuttuessa viileämmiksi ei kuitenkaan uskaltauduttu kesämakuupusseilla koisailla laavussa. Ehkä muutaman viikon päästä urkenis jo siihenkin mahdollisuus?

Lähdettiin matkaan työpäivän jälkeen. Täytyy vähän röyhistellä sillä, että vaikka usein tauon jälkeen retkelle lähtiessä rinkan pakkaaminen vie tuskastuttavan kauan, niin tällä kertaa selvittiin nopeasti eikä matkasta unohtunut kuin puukko. Onneks sekin löyty autosta ja osoittautui vieläpä paremmaksi kuin yleensä mukana ollut.

Luotolahden vuoriJätettiin auto louhoksen viereiselle parkkipaikalle ja kipitettiin polkua pitkin Luotolahden vuorelle. Maisema vaihteli talousmetsästä vanhaan aarniometsään ja rantaa lähestyttäessä myös korkeuseroja alkoi tulla. Vaikka kuntosalitreenistä tuntui olevan hyötyä rinkan kantamisessa, niin kyllä se viimeinen töppyrä pisti jalat hapoille. Vuoren huipulla pistettiin tauko pystyyn ja ruvettiin laittamaan iltasta.

Syksyn tarinoissa onkin maininta Patvinsuolla tapaamastamme naisesta, joka antoi vinkkejä retkiruuan valmistamiseen. Päätettiin ottaa vinkistä vaarin ja loihtia iltasapuska trangialla ilman niitä iän ikuisia pussikeittoja, joiden laajasta makuvalikoimasta huolimatta ainut maku on Pussikeitto. Eihän se nyt niin vaikeaa ollut, miksi lie sellaista kuviteltu. Aikaa tietysti meni vähän enemmän, mutta minne sitä nyt metässä olis kiire kun on kaunista maisemaa katsella ja lintujen ääniä kuunnella?! Ensimmäinen retkiruokamme – Tomaattinen nakki-kasvispata – teki kauppansa niin hyvin, ettei yksikään riisi jäänyt kattilaan pyörimään. Trangian uusiminen on käynyt mielessä, koska kattilat on jo aika kehnossa kunnossa. Nykyinen toimii polttonesteellä, seuraava ehkä kaasulla?

TOMAATTINEN NAKKI-KASVISPATA nokare voita tai margariinia 2 dl jasmiiniriisiä 1 pss tomaatti-basilikakeittoa 1 pkt nakkeja pilkottuna 1 pss puutarhurin kasviksia n. 5 dl vettä suolaa pippuria
TOMAATTINEN NAKKI-KASVISPATA
nokare voita tai margariinia
2 dl jasmiiniriisiä
1 pss tomaatti-basilikakeittoa
1 pkt nakkeja pilkottuna
1 pss puutarhurin kasviksia
n. 5 dl vettä
suolaa
pippuria

Kalastaja-KarppinenKuvut täynnä jatkettiin matkaa Luotolahden kapian laavulle, jossa Henri kokeili kala-onneaan ja mie päätin heittää talviturkin laiturin nokasta. Vesi tuntu yllättävän lämpimältä, harmi ettei ollut nyt lämpömittaria mukana. Katseltiin auringon laskua, kuikka huuteli taustalla ja käki kukkui. Joutsenkin lensi ohi. Luonto alkaa olla jo täynnä kesän ääniä, vaikka koivuissa on vasta silmut ja mustikka pohtii kukinnan aloittamista..

Illan jo hämärtyessä taitettiin jäljellä oleva taival, lopussa metsäautotietä oikaisten, kohti auton parkkipaikkaa. Ihana iltasamoilu. Päivä oli lämmin ja alussa tarkeni t-paidalla. Ilta kuitenkin viileni yllättävän nopeasti ja pois kävellessä piti vetää takkia niskaan. Ehkä oli siis ihan paikallaan siirtyä kotiin nukkumaan..

Luotolahden kapia

24.2.2013 – 51. Lemin lenkki

Kevät alkaa perinteisesti laturetkistä. Laturetkikausi avattiin epävirallisesti jo viime viikolla omatoimisella retkellä Savitaipaleen jääladulle, mutta tänään oli vuorossa oikea retkihiihtotapahtuma: 51. Lemin lenkki Kuukanniemen reiteillä.

Omasta mielestäni paras puoli Lemin pohjoisissa reiteissä on se, ettei samaa reitin pätkää tarvitse hiihtää edes takaisin juuri lainkaan ja se jos mikä pitää mielen virkeänä. Haimme Annan kanssa vaihtelua laturetkeen aloittamalla retkeily Huttulan laavulta ja suuntamalla ensin Salmenkylän ’korkean paikan’-ladulle. Oli muuten hulppeat maisemat, vaikka aurinko jäikin sääennusteen lupauksista huolimatta näkemättä. Salmenkylän jälkeen kirjattiin nimet Myllymäen myllyllä ja reilun parin tunnin hiihdon jälkeen maistui sillivoikkarit ja munkit kahvilla/mehulla Vainikkalan metsästysmajalla. Evästyksien paikkaamalla energialla huitaistiin vielä metsästysmajan lenkki, jossa ei vältytytty dramatiikalta. Yksi latu, kaksi suuntaa ja liian monta hiihtäjää. Selvisimme todennäköisistä vain henkisillä vaurioilla ;)

Viimeiset kilometrit majalta kohti Huttulan laavua olivat vähemmän energisiä, mutta saahan sitä vajaan kolmenkympin hiihtämisen jälkeen jossain tuntuakin. Osanottajia laturetkellä oli Vainikkalan kirjanpidon mukaan jo yli 100, mutta ladulla ei ruuhkaa tuntunut (sitä kapeikkoa lukuunottamatta). Perinteisen tuppisuu-linjan sijaan laduilla oli iloisia, reippaalla tervehdyksellä kannustavia kanssahiihtäjiä eli kokonaisuudessaan tästä reissusta jäi todella hyvä mieli. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että lemiläinen kilometri näyttää muuten olevan jossain 600m ja 1,4 km välissä.

Hurja video Huttulasta