Reppureissut – Sivu 18 – Meiän metsä

Sievässä syyssäässä Säänjärvellä

Retkitauko oli venähtänyt liiankin pitäksi, ja sen tietysti huomasi siitä, että levottomuus kasvoi äärimmäisiin mittoihin. Liiottelua tai ei, niin metsään teki mieli ja mikä onkaan parempi päivä metsäretkeen kuin syyskuun lopun aurinkoinen sunnuntai. Autoiluun ei haluttu tuhlata aikaa, joten kohteen oli löydyttävä läheltä. Lauantaina päädyttiin valitsemaan retkipaikaksi Säänjärvi Savitaipaleen kupeessa. Eväät matkaan (trangiavapaata ruokaa tällä kertaa) ja menoksi!

Retkeilyreitti, jonka kokonaispituus oli n. 5km, starttasi entiseltä Säänjärven koululta. Aika omituisen näköinen viritelmä, lähinnä tuli mieleen keskeneräinen palatsi (keskellä maaseutua). Joku siinä näytti onnellisesti asustelevan… Reitin varrella oli 13 rastia, joista oli koottu opas mukaan otettavaksi, erittäin kekseliäs systeemi – ehkä kartan olisi toivonut nivaskaan mukaan? Rastien aiheena oli Säänjärven historia ja luonto.

Reitti myötäili Valkjärven rantoja ja polku kulki hyvin erityyppisten metsien halki. Matkan varrelle sattui karpaloapajat ja hyvä kota, jossa tulistella ja käristää makkaraa. Ihanasti savuntuoksua ja marjoja kotiin vietäväksi! Rauhallisen oloinen paikka, hyvä lähiretkikohde.

Karhutunturin laelle 15.8.2010

Sunnuntaiaamu kaiken muuttaa voi. Edellisen illan ukonilma oli muuttanut 22’C lämpötilan +10’C hujakoille. Aamutuimaan keli oli kuitenkin aurinkoinen ja kovasta tuulesta huolimatta päätimme suunnata kohti Karhutunturia (519m), joka olisi siis ensimmäinen yli 500m huippu vaellusurallamme. Sallasta startattiin kohti Naruskaa ja Karhutunturia. Vähän ennen Naruskaa todellisuus iskee rajusti, vesivarastot on tyhjät. Unohdimme aamulla täyttää pullot :( Tästäkin huolimatta päätimme jatkaa matkaa, ja päätimme ottaa vettä vaikka sitten mistä. Onni onnettomuudessa vain muutaman kilometrin päässä oli tiellä kyltti ”Vesipaikka” \o/ Ei hätää, UKK-reitin varrella oli lähde ja kaikki pullot täytee kylmää lähdevettä. Karhutunturin reitin lähtöpaikalle päästyämme huomasimme vielä, että vain pari sadan metrin päässä oli myöskin kirkasvetinen lähde, jossa tietysti piti nautti raikasta tunturivettä.

Itse reitin pituus huipulle oli vain 3km suuntaansa, eikä tarkoituskaan ollut tehdään mitään koko päivän vaellusta. Reitti kulki tiepohjaa pitkin (kivistä) aina huipulle asti, joten mikään mahdoton urakka ei ollut kyseessä. Kova tuuli ja koko ajan lähestyvät sadepilvet tekivät kuitenkin retkestä tarpeeksi haastavan. Ehkä vähän riskirajoilla mentiin, mutta mentiin myös huipulle asti. Mahtavat näkymät, vaikka kyse oli ilmeisesti edelleen metsä-Lapista, niin hulppeat näkymät ympäröiville vaaroille ja tuntureille, joita tuntui riittävän silmänkantamattomiin. Mahtavaa! Alaspäin tullessa tuuli hieman rauhoittui ja puolessa matkassa olevalla kodalla syötiin lounas ja nautittiin vielä kaupan päälle teet. Sopivan pituinen lenkki upeissa maisemissa, ja ehkä taas tuli hieman enemmän luottoa itseensä. Myös näihin maisemiin varmasti palataan tulevaisuudessa.

Viikonloppu viihteellä.. luonnonhelmassa!

Vihtola — Olishan tässä voinu nauttia auringosta vaikka kuinka kauan...

Ja niin taas arkisen aherruksen päätteeksi koitti odotettu viikonloppu laturetkineen.. Oltiin kuultu huhua [tsirp tsirp], että Korkea-ahoon olisi ladut kunnossa. Viimeksihän meno tyssäsi Vihtolaan. Nyt aurinko päätti piristää matkaajia, pakkasta sopivasti vähän ja sitä rataa. Eli eväät reppuun ja menoksi. Vaikka keli helli hiihtäjää, ei kovin moni muu ollut laduille eksynyt.. Melkein yksin saatiin taivaltaa eteenpäin. Korkea-ahossa koettiin iloinen yllätys: paikalliset kyläläiset hiihtelivät Hirvenhiihtoaan ja näin ollen vohvelibaarikin oli auki notkuvine pöytine ja herkkuineen. Mukava lisä omiin eväisiin, ja päästiin sisällekin lämmittelemään. Hassuinta tämän päivän retkessä oli sen pituus: tähän saakka pisin reissu, mutta tuntui lyhimmiltä… :P

Ainoana miinuksena huonon tyynyn kanssa kipeytyneet hartiat, lihasten jomotus ja siitä johtuva kaularangan kenotus [hyvin epäfysioterapeuttinen diagnoosi].

Metsäradion paikallissää

Kas kummaa, yöllä tapahtui ihme. Uusi tyyny, yhtämittaiset unet: jomotus ja kenotus tiessään. Sanomattakin lienee selvää, että sillon ei pidätellyt mikään. Eilisen tasaisen taipaleen jälkeen mieli kaipasi vuoristomaisemiin. Onneksi niitä ei tartte kaukanta hakea, autolla Itä-Lappeenrantaan (eli Joutsenoon). Eikä tää siis ole mikään vitsi. Menkäähän sinne luontoon ja avatkaa silmänne, ihan oikea korkeapaikanleiri hulppeine maisemineen – aina ei tartte lähteä merta edemmäs kalaan, kun läheltäkin löytyy ihmeteltävää… Päivän hyvä työkin tuli tehtyä hiihdon lomassa. Myllymäen juurelta löytyi yksinäine GPS-mokkula, jolle parin kilsan hiihdon jälkeen löysimme onnellisen näköisen omistajan. Tästä päivästä jäi ehkä parhaiten mieleen Myllymäen laskettelurinteen laskeminen murtsikkasuksilla – kaatumatta (Henrikin selvisi ehjin suksin).. Kaikenlaisiin paikkoihin ne sitten ”latuja” vetääkin!?

Ja sitten kohti uusia seikkailuja… Olispa jo perjantai!