Sammaljärvi 5.4.2020

Palmusunnuntain retkikohde ei ole ihan mikä tahansa paikka. Annalla on pitkä hevosharrastustausta ja tämä kohde liittyy vahvasti nuoruuden ratsastuslenkkeihin. Se vähäinen talvi, joka meillä on ollut, on antanut periksi aika päiviä sitten. Aurinko paistaa, eväät reppuun ja eikun metsään.

Sammaljärvi sijaitsee Taipalsaarella Etelä-Karjalassa. Tämäkään ei ole mikään merkitty retkikohde, mutta n. 6 km ympyrälenkin saa täällä kasaan helposti. Liikkeelle lähdettiin metsäautotiepistolta Suolahdentien läheisyydestä. Anna toimi meidän matkaoppaana ja kertoi mitä kaikkea täällä olikaan tullut koettua.

Ja hyvin Anna muisti myös mistä pitää mennä, että pääsee haluttuun paikkaan. Muistelmien mukaan täältä löydettiin myös laavu, joka oli ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta laavu kuitenkin. Toinen mieleenpainunut paikka oli turvesuon läheisyydessä oleva ojien verkosto, johon kuului joutsenten keväisiä ääniä, vaikkei itse lintuja nähtykään. Ja vanha silta!

Hyvin tyypillinen retki meille. Ei ihan lähiretki kun autolla pitää mennä, mutta innokkaasti etsitään uutta (ja tässä tapauksessa vanhaakin). Hieno lenkki, kiitos Anna!

Hieno paikka. silta, paljon ojia ja taustalla mekastavat joutsenet.
Metsän ihmeellisyyksiä, valoja ja varjoja.
Kevään merkkejä.
Onpa iso puu!

Sijainti: Sammaljärvi, Taipalsaari.

ETRS89 (~WGS84)
61° 12.8801′, 28° 02.9914′

Uusi retkeilyvuosi käyntiin 1.1.2020

Ja samalla tietysti uusi vuosikymmen liikkeelle. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille retkeilyn harrastajille!

Perinteiseen tapaan uudenvuodenpäivä on meille retkeilykauden aloitus. Niin tänäänkin.

Hieman taustaa. Joulun kummankin puolen ollaan liikuttu ja retkeilty todella paljon, päivittäin. Meille retki on tarkoittanut 4-10 km pituista patikointia lähellä tai kaukana. Pisimmillään ollaan käyty Puumalassa ja lähimmillään tuossa takametsässä. Yleensä minä olen valinnut kohteen, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi tänään Anna teki valinnan.

Päädyimme Luumäen ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan maastoon, Myllyvuorelle, Pässivuorelle ja Saravuorelle. Vielä tuossa vaiheessa kellot eivät soittaneet mitään. Myllyvuoren ylityksen jälkeen havaitsin jotain, joka sai kellot soimaan. Hetkinen, eikö tämä ole se paikka, jossa on niitä luolia? Kyllä!

Ylös Myllyvuorelle.

Nopea googletus tuo eteen Etelä-Saimaan artikkelin Heikin & co. luolaharrastukseen. En kuitenkaan halua ottaa selvää missä luola on, koska etsiminen ja löytäminen ovat tämän jutun ydin. Ensimmäinen luolan alku löytyy Pässivuoren kyljestä, mutta varsinaisesta luolasta ei ollut kuitenkaan kyse. Löytämisen riemu on silti jotain, jota on vaikea sanoin kuvata.

Jääpuikkoja Pässivuoren rinteessä.
Luolaoletus paljastuikin vain onkaloksi.

Jatkoimme matkaa kohti Saravuorta, Ferdin peura- ja hirvivainujen vauhdittamana.

Vettä alkaa olla ihan riittävästi.
Näkymää Saravuorelta.
Sarajärven takana siintää Lennusjärvi.
Saravuoren kallioseinämää. Pudotusta järvenpintaa on parhaimmillaan 35 metriä.
Talvi tekee tuloa vielä tammikuussakin.
Luumäkeläinen Alm – Anna totesi osuvasti, että tämä voisi olla ihan hyvin saksalainen vuoristoniitty.
Paluumatkalla poikettiin vielä Laarin kylässä olevassa linnoitusketjussa (lintaasi).
Ferdi vaikuttaa tyytyväiseltä ja viihtyy metsässä erinomaisesti. Hyvä retkikaveri ollaan saatu perheenjäseneksi.

Eilen päättynyt joulukuu, sitä edeltänyt marraskuu ja nyt tämä retki ovat olleet todella innostavia. Koiran kanssa ulkoillessa tulee helpommin lähdettyä liikkeelle ja etsittyä uusia mielenkiintoisia kohteita.

Merkit lupaavat tälle vuodelle paljon.

Ahman(ko) kierto

Lokakuinen sunnuntai, luvassa 18’C lämmintä ja aurinkoista. Uskomatonta, mutta totta. Annan viikon vanha flunssa on jo onneksi mennyttä. Vielä pitää kuitenkin muistaa mennä rauhassa, eikä kovin pitkää retkeä voi suunnitella. Toisaalta ei tällaista ilmaa voi hukatakaan.

Viime aikoina visaisin pulma on ollut se, että jos haluaa mennä lähelle, niin mihin sitä menisi? Tällaisena pyhänä makkaranpaistolaavut ja Repovedet ovat niin kansoitettuja, että niistä ei ole meidän retkikohteeksi.

Edellisen retken rutiinilla otin sunnuntaisen aamukahvin keralle maastokartan. Mihin ei olisi liian pitkä matka autolla, varsinainen kohde riittävän lähellä jalkaisin, mutta silti tarjolla olisi jotain erikoista? Tarina alkaa muotoutua pikku hiljaa. Mäntyharjun ympärillä, lähinnä kaakon ja idän puolella, on hienoja korkeuseroja ja tietenkin järviä. Näitä olen tutkaillut jo aiemmin.

Siitähän se idea sitten lähti. Jos karttaan merkityn järven nimi on Nuija ja ympärillä paikkoja, jotka päättyvät sanaan vuori, niin hyvähän tästä tulisi. Ja tuli!

Ei nälkäisenä retkelle. Kahden aikuisen ihmisen tienvarsilounas herätti hassua kiinnostusta.

Tämän tarkempia koordinaatteja ei ole tarjolla.

Jos maisema olisi puustovapaa, niin tämäkin olisi kulutettu paikka. Onneksi ei ole.

Silmä lepää ja aurinko lämmittää.

Sunnuntain rentoutusta metsässä, neulonta.

Laatuaikaa :)

Korkeuseroa järven pintaan on parhaimmillaan melkein 50 metriä.

Tykkään näistä vuoristomaisemista koko ajan enemmän.

Sammaleet on liukkaat täälläkin, mutta alas päästiin.

Voittaja on löydetty kategoriassa vuoden keltaisin luontokuva ;)

Minä.

Sinä.

Vilvottelua järvessä lokakuun lämmössä.

Ja yllätys yllätys, toisen vuoren päältä löytyy nuotiopaikka.

Tässä sitä kelpaa ihmetellä eteläsavolaista maisemaa.

Mikä tästä meni?

Ei ainakaan ole koira.

Päätöskahvit. Hyvä reissu ja taas on viikko aikaa suunnitella seuraavaa.