Joskus maalaisetkin päätyvät syystä tai toisesta kaupunkiin, loman tai jonkun muun merkittävän syyn vuoksi. Harvemmin huvin vuoksi, mutta sitäkin joskus. Tämän vuoden tammikuu pyörähti käyntiin Annan neulemiitillä Helsingissä.
Sillä välin kun toinen meistä viettää lauantaipäivän neulemiitissä, päätän lähteä testaamaan uutta Länsimetroa ja katsomaan uutta kameraa. Lopulta toteutin vain ensimmäisen ja päädyin kävelemään lähes 20 kilometriä Helsingin maisemissa. Enemmän tai vähemmän hienoa luontoa ihmetellen. Niin ja tietenkin aurinkoa :)
Sunnuntain retkikohteeksi valikoitu pitkäaikainen haave. Päästä kävelemään kevätauringossa Lammassaaren pitkospuita. Kevät ei ihan vielä ole, mutta aurinko ja lähes lumeton Helsinki mahdollistivat tämänkin haaveen täyttymisen. Hyvin keväinen fiilis.
Melkein parasta tässä matkassa oli kuitenkin se, että hyvin harva tiesi, että matkustamme mihinkään. Tällaisena aikana se tuntuu suorastaan juhlalta.
Joskus harvoin ollaan kaupunkilaisia mekin.
Särkiniemi, Lauttasaari.
Särkiniemi, Lauttasaari.
Särkiniemi, Lauttasaari.
Historian havinaa, Myllykallio, Lauttasaari.
Näkymiä Lauttasaaren lintutornista.
Lauantaina aurinko ei tämän pidemmälle päässyt, Munkkiniemi.
Tässä näkymässä on jotain, Munkkiniemi.
Suomenlinna melkein jäättömän meren takana.
Tyytyväinen neuloja.
Lauantai-ilta, mutta tuntui, että oltiin lähes kahdestaan liikenteessä.
Kohti aamukahvia, Tähtitorninvuori.
Aurinko, toiseksi paras ystävämme.
Tammikuinen Helsinki.
Maistuvan kahvin jälkeen alkaa hymyilyttää.
Kohti Lammassaarta.
Lammassaaren pitkospuilla.
”Talviaamussa, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin…”
Lammassaaren lintutornissa.
Pohjolan Pirtti, Lammassaari.
Pornaistenniemen lintutornissa.
