Laturetken taikaa 6.2.2011 [Vol. 1/2011]

Tästä olikin haaveiltu jo pitkä tovi, nimittäin laturetkestä! Ladut on kyllä olleet olemassa jo pitemmän aikaa, mutta matkakumppani (eli rakas Henri) piteli flunssaa kaverinaan useamman viikon. Eikä laturetki yksin ole kyllä yhtään mitään. Nyt siis kuitenkin päästiin matkaan, aurinkoa olisi tietysti toivonut matkaa viitoittamaan.. Kirkas oli keli kyllä ilman tuota mollukkaakin. Näin alkajaisiksi päätettiin aloittaa rauhallisesti ja sitten pikkuhiljaa taas jatkaa pitempiin seikkailuihin: autolla suuntana Pajarila ja sieltä sivakoilla Karhusjärvelle Kirkkolanvuoren kautta kiertäen. Kaksi tuntia meni hiihdellessä, tauko siihen päälle.

Olipa muuten ihanaa päästä metsien keskelle, ei tarvinnu paljon hymyä etsiä. (Muita kanssahiihtäjiä mein hangon keksimäiset virneet tais ärsyttää, kun laskujen mukaan vastaan tulleista useasta kymmenestä hiihtäjästä alle kymmenen jakso hymyillä takas.. On se hiihto mukava harrastus!) Matkan varrelle sattui myös Mt Toblerone miniatyyrimallina ja paljon lumisia latoja, joista tuli mieleen viime kesän vaellusten suoniittyladot.. Mieli kaipaa jo kovasti metsiin samoamaan!

Katralammen kääntö 7.11.2010

Koska talvi ei sittenkään ole vielä saavuttanut (odottamisesta huolimatta) kotiseutua, niin sunnuntaina Ori alle ja kohti itäistä Lappeenrantaa (tunnetaan myös nimellä Joutseno). Tällä kertaa retkioppaan sivu oli avattu Katralammen kierroksen kohdalta. Koska valoisuutta on vain rajallisesti ja sunnuntai-aamuna nukuttiin pitkään, tehtiin lenkistä oma improvisoitu ”Katralammen kääntö”, n.9-10km (eli 2/3 alkuperäisestä).  Ajatuksena päästä ulos, liikkumaan ja tuoksuttelemaan tulevaa talvea.

Liikkeelle lähdettiin Myllymäen laskettelukeskuksen kupeesta, ja helpohkoa hiekkatietä pitkin päädyttiin melko pian jo Katralammen laavun maisemiin. Täytyy kyllä sanoa, että hulppeat on maisemat Joutsenossa. Ja vielä hyvin hoidettu laavukin, no mikäs oli sunnutailounasta nautiskellessa. Katralammen laavulta oli hyvät näkymät sekä lammelle että ympäröiville kukkuloille. Laavulta eteenpäin jatkettiin matkaa ”tee-se-reittisi-itse” pohjalta. Reitti oli kaiketi kulkenut joskus metsikön poikki, ilman paluuta hiekkatielle (josta siis tultiin). No siinä missä reitti loppu alkaa suunnistus, tai tässä tapauksessa siinä alkoi suo, mutta eteenpäin päästiin ja pian päästiin takaisin reitille. Muuten hienon  ja hyvin hoidetun reitin osalta voisi olla kelpo parannus lisätä (”reitti muuttunut”) kyltti myös toiselle puolelle laavua. Tai ehkäpä se siellä olikin, juuri sen pakettiauton takana.

Paluumatkalla kierrettiin Kiukaanlammen takareunoja sivuten laavulle, joka kuuluu E10-reittiin. Suomen matkailuliiton laavu olikin sitten jo paljon heikommassa kunnossa, mutta WC oli huippu. Laavu on hauskassa paikassa laakson pohjalla. Laavulta pois lähdettäessä huomaakin sitten olleensa aivan maatilan vierellä, sillä rinteen takaa löytyivät talot ja pellot (eipä olisi laavulla uskonut). Osin kilpahiihtoladun pohjaa ja lopuksi tyhjyyttään humisseen kotieläinmetsän ohi palasimme autolle ja yksi uusi kokemus elämässä oli saavutettu.

Kyllä joutsenolaisille voi hyvinkin jäähallin tehdä, kun joutsenolaisevat tarjoavat meille jo nyt lähes Kolin veroiset maisemat ja retkeilyreitit, joilla on ilo kulkea.

Patvinsuon pitkosilla patikoimassa 1.11.2010

Pohjois-Karjalan kierroksemme päättyi tältä erää Patvinsuon kansallispuiston suomaisemiin. Tuntui, että viimeisenä päivänä päästiin kaikkein sykähdyttävimpään paikkaan: tuhansia hehtaareita suota ympärillä, rikkumaton hiljaisuus, varovaista etenemistä pitkospuilla. Näissä maisemissa silmä lepäsi ja ajatukset pääsivät laukkaamaan vapaasti.

Lähdettiin etenemään Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille ja sieltä Olkkosensaaren kautta Surkanpurolle ja autolle. Matkaa kertyi tällekin lenkille se n. 10 km. Ollaan todettu se aika hyväksi syksyn päiväretken matkaksi. Kerkeää rauhassa patikoida ilman, että pimeä yllättää. Aika aikaisin alkaa hämärä näin syksyisin, etenkin metsässä..

Lintuja (lukuunottamatta kahta isoa kanalintua ja pikkulintuja) eikä oikein muitakaan eläimiä nähty, muutto- ja pesimäajat on aikaisemmin. Kotikonnuilta tutuiksi tulleet majavat olivat Surkanpuroon tehneet patojaan, mutta itse metsurit pysyttelivät visusti piilossa. Onneksemme ei karhukaan tallustellut pitkosilla tai poluilla vastaan, vaikka suon keskellä saarekkeessa piti mielessä punoa juonia senkin sattumuksen varalle. Varmaan olisi nekin suunnitelmat menneet uusiksi, jos tuo metsien kuningas olisi oikeasti tullut tapittamaan silmästä silmään..

Pitkoset oli paikoin veden vallassa, mutta oikeastaan niillä kahlaaminen oli aika jännittävää: onko jalan alla tukevaa pintaa vai uppoaako töppönen suomutiin? Vähän eksotiikkaa tällekin reissulle.  Ja roppakaupalla hienoja kuvia, vaikka eihän ne maisemat kuvissa näytä samoilta kuin paikanpäällä!