etelä-karjala – Sivu 3

Valkjärvenharjut 15.2.2020

Valkjärvenharjuihin on törmätty iltarasteilla useiden vuosien aikana. Retkikohteeksi se ei ole aikaisemmin päätynytkään, vaikka on silloin tällöin ajatuksiin tullutkin. Näin vähälumisena talvena pääsee moneen paikkaan jalan, johon ei lumisempana talvena olisi asiaa pienen koiran kanssa. Nyt päätettiin siis lähteä harjuille seikkailemaan.

Täälläkin saimme auton helposti parkkiin Rehula-Vehkataipale maantien laitaan. Alue on lähinnä kangasmetsää, harjuja, sekaryteikköä ja suota. Sellaista eteläsuomalaista perusmaisemaa. Mitään retkeilurakenteita tai reittejä täältä on turha etsiä, mutta peruskartan ja rohkeuden voimin selviää hyvin. Metsäautoteiden runsaudesta johtuen eksymisen vaaraa ei ole. Kuvittelin, että harjulla olisi ollut laavu, mutta ilmeisesti yhdistin sen johonkin toiseen paikkaan.

Tällä kertaa keli oli todella jäinen ja se muodostikin jännän elementin retkelle. Ihan varmoja ei oltu suonkaan kestävyydestä, mutta meidän ylityksen se kesti. Hämmentävää silti, että talvea ei näytä tulevan tänä vuonna ollenkaan.

Ferdi pärjäsi hyvin mukana menossa ja kevään houkuttelevat tuoksut villitsevät välillä miehenalun ihan täysin.

Kestääkö? Hyvin kestää, ainakin Ferdin. =)

Petollinen jää hennon lumipeitteen alla. Tarkkana pitää olla.

Luin jostain retkiblogi-kritiikistä (ei kohdennettu), että tarinoissa tuodaan harvoin esille paikan sijaintia. En kanna tästä kovin suurta huolta, mutta laitetaan nyt ylös jotain tietoja.

Sijainti: Taipalsaari, Etelä-Karjala, yhdystie (2) 14784.

ETRS89 (~WGS84)
61° 10.9667′, 28° 10.8860

Vuorimailla

Varoitus! Tarina sisältää mielikuvituksellista sisältöä.

Olen ehkä maininnut aikaisemminkin, että minun mielenmaisemassani on mäkiä, harjuja, vaaroja, tuntureita ja joskus jopa vuoriakin. Käytännön syistä suurin osa luontokokemuksista rajautuu kahteen ensimmäiseen. Kaakkoissuomalaisessa maisemassa on Salpausselkien lisäksi paljon ikivanhoja jääkauden jälkiä ja muinaisista meristä esiin työntyviä luotoja ja saaria. Kymmenien metrien korkeusero alapuoliseen maastoon on helposti saavutettavissa.

Fillarilla vuorimaiden tavoitteluista tulee oikea seikkailu, ainakin meille. Perinteisen tapaan vietimme syyskuun viimeisen viikon vieraissa maisemissa. Tutun kotimaaston ulkopuolella vuoristot ja erämaat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta sitähän meillä on (minulla ainakin). :D

Aamukahvin yhteydessä tarkastelin maastokarttaa ja hetkessä bongasin yhtenäisen metsäalueen, jossa oli paljon pieniä lampia, korpia ja tietenkin niitä korkeuseroja. Oikea erämaa!

Vanhasta navetan kivijalasta tulee pienellä vaivalla muinainen linnoitus.

Erämaan itälaidalla alkaa mielikuvitusta kutkuttuva metsä.

Aurinko lämmittää, vaikka yön jälkeen kesästä ei ole enää tietoakaan.

Erämaan portilla.

Ylängölle nousu alkaa pian ja tekemistä riittää ihan riittävästi.

Varsinaiselle huiputukselle päästäkseen oli pakko ottaa jalat alle.

Reittikään ei ollut ihan helpoimmasta päästä.

Ylöspäin – korkeuseroa on parkkipaikaltakin käsin parikymmentä metriä.

Huipulla – metsä rajaa näkymää laaksoon ja kauemmas horisonttiin.

Horisontissa pilkistää rakennuksia, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. :)

Huipulla oli myös varsinainen yllätys, laaja avokalliomuodostelma luolineen.

Äänimaailma paljastaa, että ihan oikeasta erämaasta ei sittenkään ole kyse.

Luolanainen ;)

Kallion päällä oleva sammalkerros on erittäin liukas.

Vielä yksi silmäys maisemaan, ennen paluumatkan alkamista.

Paluumatkalla soiden ja metsien välissä, eteläsuomalainen korpi.

Metsässä liikkumisen taikaa.

Aina on aikaa tauolle. Kiirehtimällä pilaa vain hyvän tarinan ja mielen.

Eväitä unohtamatta.

Hauska reissu! Pyörähankinnat yhdessä toimivien jalkojen ja tarvittaessa autosiirtymien kanssa mahdollistaa meille ihan uudet retkeily-ympäristöt. Tänä aamuna mieleni vaelsi jo hieman kauempana olevaan kohteeseen, mutta saas nähdä toteutuuko tuo ajatus tänä syksynä vai joskus myöhemmin?

Sarviniemi – Land’s End

Tähän aikaan vuodesta useimmat retkemme suuntautuvat lähialueille. Eräs suosikeistamme on Suur-Saimaaseen työntyvä Sarviniemi, joka sijaitsee Taipalsaaren kunnassa. Tällä kertaa retki-ideamme oli yhdistelmä ’jostain kevyemmästä’ ja ’jostain, jossa ei ole käyty vähän aikaan.’ Eväät matkaan ja menoksi – tarjolla on mieleenpainuva kahvipaikka Saimaan sydämmessä.

Vuoden 2017 toukokuussa allekirjoitettiin vuokrasopimus, jolla Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö vuokrasi Sarviniemen alueen Metsähallitukselta seuraavaksi 20 vuodeksi. Googlettamalla löytää tietoa alueen omistajuuteen ja hallintaan liittyvistä käänteistä. Pääasia on, että alue saatiin vihdoin luvan kanssa retkeilijöiden käyttöön.

Varsinaisia rakenteita on vielä vähän, yöpyminen alueella ei ole sallittua missään muodossa. Päiväretkikohteeksi Sarviniemi on kuitenkin erinomainen valinta ympäri vuoden. Saimaa kun ei ole tunnetusti samanlainen yhtenäkään päivänä. Alue rajautuu siis Saimaaseen ja Puolustusvoimien harjoitusalueeseen. Liikkumisrajoitukset näkyvät maastossa sinivalkoisista merkinnöistä puissa. Opastukset ovat vielä hieman hatarat, eikä alueen löytämistä ole tehty ihan helpoksi.

Toisin kuin opasteista voisi päätellä, pysäköintipaikka on olemassa, eikä se sijaitse Lomaliiton entisen ravintolarakennuksen edessä, vaan edempänä niemessä. En tiedä kuinka hanakasti Puolustusvoimat sakottaa alueelleen eksyneitä, mutta muutamalla yksinkertaisella opastaululla päästäisiin tästäkin ongelmasta. Sarviniemi retkikohteeksi-hankkeesta löytyy niin ikään lisää tietoa Etelä-Karjalan virkitysaluesäätiön sivuilta.

Paikka on valloittava kuten kuvista näkyy. Tällaisessa paikassa tuulee useimmiten. Suojaisaa taukopaikkaa joutuu hakemaan, ainakin nyt kaakkoistuulella. Mielikuvitusta apuna käyttäen löytyy aina joku kiven tai kallion kolo johon kömpiä.