Tämä on jo perinne. Uudenvuodenpäivänä tehdään aina vuoden ensimmäinen retki. Tällä kertaa kohde pohditutti etukäteen. Lunta oli vähän, mutta kuitenkin sen verran, ettei kaikkien metsäautoteiden varteen voi autoa jättää. Aprikoinnin jälkeen valittiin kaksi kohdetta, ensisijaisesti mentäisiin Rajajoelle, mutta viime vuonna löydetty vanha metsä olisi varalla.
Rajajoki on kahden kunnan ja kahden maakunnan välinen raja. Rajajoen oikea nimi ei ole Rajajoki, mutta sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Joki on osa vesireittiä, joka laskee useiden koskien kautta Kuolimoon. Itse kuvittelin, että täältä vedet virtaavat jo Kymijoen puolelle, mutta väärässäpä olin.
Paikalla ei ole retkeilyreittejä, palveluita tai opasteita. Tämäkin kohde on meidän omaa mielikuvitusta. Omasta mielestämme löydettiin taas karttoja tutkimalla ihan huippukohde. Tuntuu, että täällä päin on lopulta aika vähän jokimaisemia. Jännittävän kohteesta teki lisäksi se, että toisella puolella kohoava mäki olikin jo naapurimaakuntaa.
Ensin tuli vastaan vesiputous.Vastamäki on jo Etelä-Savoa. Anna ja Ferdi ihailevat rajamaata.Rajajoen varrelta löytyy ihan muhkea rajapyykki. Harmittavasti jäi katsomatta, olisiko siihen kaiverrettu jotain.Rajajoessa on kaksi haaraa.Näkymää järvelle.Näkymää joelle.Vuoden eka retki on onnistuneesti päätöksessä.
Joskus vaan tekee mieli lähteä viettämään aikaa nuotion ääreen. Parin viikon tauon jälkeen retkikuntamme kaipasi nuotion lisäksi myös ulkoilua kauniissa ja kesää muistuttavassa säässä. Aamut ovat jo viileitä, luonnossa värit ovat muuttuneet vihreästä keltaisemmaksi, mutta lämmintä on.
Irja Hannosen polku löytyy nykyisestä Mikkelistä, Etelä-Savosta. Ajomatkaa meille tulee vajaa tunti. Lähikohde on siis kyseessä, mutta vähän samalla tavalla kuin Orrai, tulee täälläkin käyty harvoin. Nyt siis kuitenkin nokka kohti Savoa!
Irja Hannosen polun varrelta löytyy yksi laavu, johon tähtäsimme. Aamupalan nauttineena päätimme kuitenkin kiertää polun myötäpäivään, jolloin laavu tulisi vastaan puolenvälin jälkeen. Lähtiessämme parkkipaikalla ei ollut ketään.
Irja Hannosen polku on mielenkiintoinen yhdistelmä vähän kaikkea. Kallioita, korkeuseroja, havumetsää, avokallioita, rantakallioita, löytyy järvi ja löytyy suolampi. Saappaat oli väärä valinta. Korkealla rantakivikossa kulkevat pitkospuut olivat todella liukkaita.
Nuotiotulia tehdessä vierestä meni useampikin retkikunta. Ferdin piti varmistaa, että tulijat kuulevat jo kaukaa nuotiopaikan olevan varattu (nuotiolle olisi mahtunut hyvin). Omat puut oli muuten aika hyvä juttu, koska laavulle ja puuvarastoon varatut puut olivat jo hyvin kosteita.
Saatiin eväät evästettyä ja jätettiin sovitusti nuotio sellaiseen kuntoon, että seuraavat retkeilijät saisivat sen elpymään kohtuullisella vaivalla.
Paluumatkalla käytiin ihailemassa Tommolansalmella (valtatie 15) Korpijärven maisemia. Jännä sekoitus kesää ja syksyä. Vesi on jo kylmää, mutta järveltä kuuluva perämoottorin ääni toi kyllä vahvasti kesän mieleen. Lämmintäkin on vielä melkein kesäisesti.
”Mie meen muuteksee uimaa!”Luonto vaihtaa jo väriä.Erinomainen sää sattui meille.Monenlaista metsää on tarjolla.Kissalampi.Matka käy kohti Kuolimon rantaa.Kuolimon rantakivikkoja.Annetaan tulen hiipua hiljakseen, meillä ei ole kiire mihinkään.Korpijärvi, Mäntyharjulla.Vanhan sillan jäänteet.Melkein kesäiset näkymät.Vieressä kulkevasta valtatiestä huolimatta tunnelma on mukava.
Meillä kuuluu koiran kasvattajasopimukseen velvoite käyttää Ferdi ainakin kahdessa virallisessa koiranäyttelyssä 18-36kk ikäisenä. Velvoite ei aiheuta suurta stressiä, mutta treenata pitää, vaikka ikää on vasta vähän yli vuoden.
Yksi loppukesän (ei alkusyksyn) odotettuja kohokohtia oli Ristiinassa järjestettävä suuri koiranäyttely. Tähän reissuun oli alun perin varattu koko päivä, eikä retkeilyä sisältynyt suunnitelmaan. Tämä muutosten vuosi aiheutti kuitenkin sen, ettei paikalle voinut mennä kuin puoli tuntia ennen omaa vuoroa ja poistua piti välittömästi. Saapumisesta lähtöön meni alkulenkkeineen tunnin verran, alueella oltiin vain tuo sallittu aika. Siksi retkisuunnitelmiakin oli ehditty kääriä varastoon.
Tunnin kotimatkan sijaan meillä oli herännyt jo hetki ennen näyttelypäivää ajatus vierailusta Astuvansalmen kalliomaalauksilla. En ole itse käynyt siellä koskaan, Anna oli käynyt joskus nuorempana. Sinne siis, matkaa Ristiinasta tuli vaivaiset 20 km. Pysäköitipaikalla oli juuri juuri tilaa meille.
Olin etukäteen ottanut selvää reitistä ja siitä, että alkupäässä opastukset ovat surkeita (niitä ei ole). Polku lähtisi heti pysäköintipaikan tuntumasta. Näin suositussa kohteessa polku on varmasti selkeä, joten eksymisen vaaraa ei ole. Paikan päällä opastimme oikealle tiellä hämmentyneet kanssaretkeilijät, joihin oli iskenyt epäusko opasteiden puuttuessa.
Itse reitti ei ole ihan helpoimmasta päästä kulkea, korkeuseroja on paljon ja jonkun verran polku kulkee kivikoissa. Joku muukin koiranäyttelyssä vieraillut koira oli päässyt samalle reitille emäntineen ja isäntineen. Kalliomaalaukset olivat hienoja, ihmisiä oli ehkä vähän liikaa, Ferdi pääsi uimaan eli lopputuloksena erittäin mukava retkipäivä.
Anna ja Ferdi työn touhussa.Näyttelyeväät, näistä ei tingitä koskaan.Näyttelykoiran poseeraus.Astuvansalmen kuuluisat kalliomaalaukset.Perillä ihailemassa kalliomaalauksia.Ferdi on kunnostautunut uimisessa tänä kesänä.”Onks pakko mennä jo?”Korjataan sen verran, että löytyihän se opaste.
