Kivikuru 21.6.2020

Juhannusviikon tiistaina tuli eteen tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Meille tuttuun mökkipaikkaan Pohjois-Karjalassa oli vapautunut neljän päivän pätkä mökistä, jonne Ferdikin olisi tervetullut. Sinne siis.

Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle aamupäivällä ajatuksena käydä ehkä parissa luontokohteessa matkan varrella. Olin katsonut valmiiksi mielenkiintoisen paikan Pieksämäen Jäppilästä, Kivikurun. Toiseksi kohteeksi valikoitui Kuopiossa Mustamäen näkötorni, jos siis sinne ehdittäisiin.

Kivikurusta on sanottu seuraavasti: ”..Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.” (100 luontohelmeä).

Anna on jo pitkään haaveillut Lappiin pääsemisestä ja ajattelin, että tämä voisi vähän helpottaa kaipuuta (voihan se myös lisätä sitä). Evästettiin varmuuden vuoksi ennen Kivikuru syrjäisellä metsäautotiellä jossain päin Jäppilää. Varsinaiseen kohteeseen on hyvät opasteet seututieltä 533.

Kivikuru löytyy muutaman kilometrin pituisen kapeahkon metsäautotien päästä. Parkkipaikalla on tilaa reilusti, eikä paikassa ollut ketään kun sinne saavuttiin. Täältä mm. löytyy lisätietoa alueen reiteistä. Pyörähdettiin ensin varsinaiseen Kivikuruun, jonne pääsi hyvin metsäautotietä pitkin.

Kivikuru näyttää pohjalta katsottuna kyllä hyvin lappimaiselta ja kurun vierustalta löytyy idyllinen suolampi, joka on niin ikään suoraan pohjoisesta. Kivikurun tutkimisen jälkeen kuljettiin vielä ylempänä kulkeva Hiidenkiven kierros, joka on alle kilometrin pituinen, päättyen pysäköintipaikalle.

Hieno paikka, johon olisi mukava tulla syksyllä uudestaan ihan ajan kanssa. Nyt meiltä jäi näkemättä siirtolohkarepolku ja näköalapaikka.

Lopputuloksen Lapin kaipuu ei vähentynyt, vaan päädyttiin varaamaan heinäkuulle mökki Lapista. Ainakin yritin. Lopulta Kuopion kohde piti jättää väliin aikataulusyistä.

Kivikurun louhikkoa.
SuperFerdi Kivikurussa.
Idyllinen suolampi kurun kupeessa.
”Hei hei, minäkin olen täällä.”
Kivikurussa on katsomo, vähän niin kuin olikohan Pyhällä?
Kivikurua kuvattuna ylempää Hiidenkiven polulta.
Hiidenkivi on vallattu….mitenköhän alas tuleminen?

Sijainti: Kivikuru, Jäppilä, Pieksämäki.

ETRS89 (~WGS84)
62° 23.1240′, 27° 39.7534′

Simlammit 8.3.2020

Simlammit on retkikohde, joka on jälleen meidän ihan oma keksintö. Lukuisia tunteja karttoja tutkimalla löytyy mielenkiintoisia paikkoja, jotka useimmiten myös osoittautuvat sellaisiksi ihan oikeastikin. Simlammit on ollut suunnittelupöydällä pitkään. Sateellittikuvien perusteella hakkuita on ollut melko paljon, joten odotukset olivat vähän ristiriitaisia.

Simlammit sijaitsee Mikkelissä Etelä-Savossa entisen Suomenniemen kunnassa. Lähin kylä on Nirkonkylä. Kartan mukaan alueella on lampia, korkeuseroja ja yhtenäinen harju. Näistäpä saa meille ainekset yhden kevätpäivän seikkailulle. Kelirikon keskellä, mutta aamupakkasen vahvistamalla tiellä otettiin suunnaksi tämä mysteerikohde.

Pysäköintipaikan valinnassa saa olla tarkkana, ettei tule häirityksi esim. puunkorjuuta tai maanajoa, kotiin tai mökille pääsystä puhumattakaan. Tällainen kolonen löydettiin ja vanhan sorakuopan kupeesta kiivettiin varsinaiselle harjulle. Jo ensimmäset sadat metrit harjulla vakuuttivat, että talousmetsän rujoudesta huolimatta kyseessä on löytämätön helmi.

Harjulla kulkiessa bongattiin vastamäeltä kiinnostavia kallioita, joista tulisi meille oiva evästyspaikka. Talousmetsässä saa retkeillä rauhassa ja kohteita on loputon määrä. Jostain pitää tinkiä, palveluista, varusteluista ja valmiista reiteistä, mutta se sopii meille hyvin. Suosittelemme!

Harjumuodostelma näkyy taustalla – evästämään päädyttiin tänne toiselle puolelle.
Sää suosii meitä ja nyt on auringossa ihan keväisen lämmintä.
Kahvia ja retkitunnelmia.
Taustalla on sitä rujoutta, jota ei voi tänä päivänä välttää talousmetsässä retkeillessä.
Eväiden syömisen jälkeen paluu harjulle, uusia puita tarkasti varoen.
Kohti korkeuksia, Ferdille helppoa ja mielekästä tekemistä.

Sijainti: Suomenniemi (Mikkeli), yhdystie (2) 15119.

ETRS89 (~WGS84)
61° 21.2204′, 27° 34.8447′

Ahman(ko) kierto

Lokakuinen sunnuntai, luvassa 18’C lämmintä ja aurinkoista. Uskomatonta, mutta totta. Annan viikon vanha flunssa on jo onneksi mennyttä. Vielä pitää kuitenkin muistaa mennä rauhassa, eikä kovin pitkää retkeä voi suunnitella. Toisaalta ei tällaista ilmaa voi hukatakaan.

Viime aikoina visaisin pulma on ollut se, että jos haluaa mennä lähelle, niin mihin sitä menisi? Tällaisena pyhänä makkaranpaistolaavut ja Repovedet ovat niin kansoitettuja, että niistä ei ole meidän retkikohteeksi.

Edellisen retken rutiinilla otin sunnuntaisen aamukahvin keralle maastokartan. Mihin ei olisi liian pitkä matka autolla, varsinainen kohde riittävän lähellä jalkaisin, mutta silti tarjolla olisi jotain erikoista? Tarina alkaa muotoutua pikku hiljaa. Mäntyharjun ympärillä, lähinnä kaakon ja idän puolella, on hienoja korkeuseroja ja tietenkin järviä. Näitä olen tutkaillut jo aiemmin.

Siitähän se idea sitten lähti. Jos karttaan merkityn järven nimi on Nuija ja ympärillä paikkoja, jotka päättyvät sanaan vuori, niin hyvähän tästä tulisi. Ja tuli!

Ei nälkäisenä retkelle. Kahden aikuisen ihmisen tienvarsilounas herätti hassua kiinnostusta.

Tämän tarkempia koordinaatteja ei ole tarjolla.

Jos maisema olisi puustovapaa, niin tämäkin olisi kulutettu paikka. Onneksi ei ole.

Silmä lepää ja aurinko lämmittää.

Sunnuntain rentoutusta metsässä, neulonta.

Laatuaikaa :)

Korkeuseroa järven pintaan on parhaimmillaan melkein 50 metriä.

Tykkään näistä vuoristomaisemista koko ajan enemmän.

Sammaleet on liukkaat täälläkin, mutta alas päästiin.

Voittaja on löydetty kategoriassa vuoden keltaisin luontokuva ;)

Minä.

Sinä.

Vilvottelua järvessä lokakuun lämmössä.

Ja yllätys yllätys, toisen vuoren päältä löytyy nuotiopaikka.

Tässä sitä kelpaa ihmetellä eteläsavolaista maisemaa.

Mikä tästä meni?

Ei ainakaan ole koira.

Päätöskahvit. Hyvä reissu ja taas on viikko aikaa suunnitella seuraavaa.