Avainsana: Etelä-Suomi

Tour de Saimaa – 289 km

 

Mein polkupyöräilykesä huipentu reissuun Puumalaan Eilä-tätikän luo. Eila on miun iskän täti, mutta pienenä tuli vietettyä siellä kesiä lehmipiikana – joten Eila on melkein kuin kolmas mummi. Oon haaveillu jo pitkään sinne fillaroinnista, mutta vasta nyt Henrin kanssa haave toteutui. Tästä reissusta jäi aikasemmin juttu kirjoittamatta, kun kotiin palattuamme keittiössä odottanut vesivahinko sai ajatukset vähän muualle. Nyt syksyn jo tullessa kirjoittelen tarinan ylös, että voi sitten itsekin myöhemmin muistella.

Lähdettiin reissuun perjantaina 8.7. töiden jälkeen. Suunniteltiin reitti ympyräreitiksi ja päätettiin ajaa Ruokolahden kautta Puumalaan ja sitten sunnuntaina Ristiinan kautta takaisin. Joutsenossa tuli eteen rengashuolia ja Henri meinasi heittää pyyhkeen kehään jo siinä vaiheessa. Sain kuitenkin patisteltua miekkosen korjaushommiin ja Imatran Prismasta löytyi vararengas.. Vähänhän se vanne venkoili kun yks pinna oli löysällä, mutta kesti koko reissun! Pidettiin Ruokolahdella ruokatauko ja huomattiin, että säilykepurkinavaaja oli jäänyt matkasta. No, kivellä ja puukolla homma toimi yhtä hyvin vaikkakin paljon hitaammin. Täydellä vatsalla jaksoi taas fillaroida ja loppumatka taisikin mennä ilman sen suurempi kommervenkkejä. (Päivän poljetut kilometrit: 130 km)

Käytiin perillä rantasaunalla uimassa ja lauantai nautiskeltiin maalaiselämästä.

Sunnuntaina 10.7. aamulla pakattiin pyörälaukut ja lähdettiin paluumatkalle. Lietveden maisematie oli kaunis ajaa, Ristiinaan johtava hiekkatie ei niin ihanaa (joskin ihan kaunista). Nimismiehen kiharoilla oleva baana jarrutti vauhdin alamäissä olemattomiin ja ylämäkiin sai lähteä melkein paikaltaan. No, ainakin reisiin tuli lisää voimaa.. Keli oli hyvin helteinen ja välillä oli ukkosenkin uhkaa. Etsittiin turhaan hyvää uimapaikkaa tien varrelta, löydettiin se vasta Ristiinasta. Uiminen vilvoitti kyllä ihanasti ja taas jaksoi jatkaa. Ristiinan Nesteellä syötiin tuhti ruoka-annos ja meinattiin torkahtaa pöytään. Loppumatka Mikkelintien reunassa oli yllättävän hyvä ajaa, olin mielessäni kaavaillut sinne paljon pahempia kaahareita ja läheltä ohittelijoita. Jalat oli aika muusia reissun jälkeen, keli oli vähän turhan kova. Oli kuitenkin kiva huomata, että jaksaa polkea pitkiäkin huikosia! (Päivän poljetut kilometrit: 159 km)

 

Tour de Lande – 97 km

Sunnuntai kutsui taas pyöräilemään. Lähdettiin liikkeelle aamupäivällä, pienen häsväyksen jälkeen.. Voi miten saisinkaan rakkaan kultamuruni oppimaan vähän järjestelmällisyyttä? Tavarat meinaa olla aina kadoksissa, kun jonnekin pitäis lähteä. No, kaikki löyty onneks kuitenkin. Päätettiin Ranskan ympäriajon innoittamina lähteä polkemaan taas vähän pidempi reissu, joskin siihen kisaan verrattuna tää jäi alkulämmittelyn tasolle. Hieno reissu kuitenkin ja tuli tutkittua tulevaa kotiseutua vähän tarkemmin pyörän selästä.

Ajettiin Lemin kirkolle, jossa meinattiin liimaantua uuteen asvalttiin. Lämpömittari näytti +30 eikä päällystekään näemmä oikein tykänny tollasista lukemista. Kirkolta jatkettiin Kaihtulaan ihanaa maalaismaiseman läpi kiemurtelevaa tietä pitkin. Saatiin ekat sadepisarat niskaamme ja ukkonen jylisi konserttiaan lähellä. Luultiin, että selvittiin kastumatta pahemmin, vaan toisin kävi. Muutaman kilsan ajan kestänyt kaatosade huuhtoi hiet ja raikasti helteen puuduttaman pään.. Pidettiin lounastauko Viktorinrannassa ja naatiskeltiin samalla Kuolimon kirkkaasta vedestä. Vaatteetkin kerkes kuivua (kenkiä lukuunottamatta) ennen kuin jatkettiin matkaa Myllylammen kautta Savitaipaleen kirkolle. Kierrettiin Supanahosta tulevan kotimme kautta ja jatkettiin Lavikanlahteen. Toinen ihana maalaismaisematie tällä reissulla – ja ukkonen tahditti matkaa taas! Nyt ei kastuttu enää kunnolla, kun pidettiin Leväsessä evästauko bussipysäkillä. Loppumatkasta käytiin vielä Kivisalmessa kahvi ja mansikkakesteillä (kiitos äiti ja isi!).

Hieno reitti kaiken kaikkiaan. Ja ilmeisesti on tullut tarpeeksi juotua vettä, kun yhtään ei missään vaiheessa heikottanut. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla Tour de Saimaata…

Hämäläinen Juhannus 23.-26.6.2011

Ruostejärven virkistysalue – Liesjärven kansallispuisto

Tänä vuonna valkattiin Juhannuksen retkikohde jo hyvissä ajoin. Liesjärven kansallispuistoa suositeltiin yön-parin vaellukseen ja kun läheltä löytyi muitakin näkemisen arvoisia paikkoja – päätettiin viettää tämän vuoden keskikesän juhlaa Hämeen järviylängöllä. Karttakin tilattiin ajoissa (hyvä me, särmää toimintaa!). Edeltävinä päivinä meinattiin muuttaa retken suuntaa Pohjois-Karjalaan, kun sään ennustajat lupasivat lounaaseen myrskyä. Onneksemme pysyttiin suunnitelmissa: ensimmäisenä yönä kuunneltiin myrskytuulta, mutta muut päivät Suomen kesä näytti parhaita puoliaan.

Ensimmäinen yö nukuttiin laavussa kansallispuiston ulkopuolella, Ruostejärvellä (virkistysalue Hämeen luontokeskuksen luona). Kolmiomainen laavu suojasi ihan riittävästi sateelta. Myöhään illalla moottoripyöräkaksikko yritti majoittua samaan asumukseen, mutta totesi sen hieman ahtaaksi. Hyvä, että oltiin ajoissa liikkeellä tänäkin vuonna! Ruostejärvessä uiminen jäi kokeilematta viileän kelin ja äkäisen lokkiliigan vuoksi.. Liesjärvellä matkat ovat lyhyitä ja puiston halki ja sinne kulkee monta yhdysreittiä. Päätettiin kuitenkin siirtyä autolla puiston parkkialueelle, ettei tarvitse kulkea samoja polkuja edestakaisin. Pirttilahden pysäköintialueelta sai tehtyä hyvin rengasreitit sekä Liesjärven pohjoispuolella että Kyynäränharjun eteläpuolellakin.

Perjantaina kierrettiin Siltalahden kautta Kaksvetiselle lounastamaan. Lounashetkeä ilahdutti kolmihenkinen perhe (isä kertoi ettei ole laavuihmisiä) runsaine eväineen. Matka taittui ripeää tahtia Peukalolammille ja sieltä takaisin autolle. Emme olleet lyöneet lukkoon yöpymispaikkaa, mutta koska puiston pohjoisosa ei sävähdyttänyt, päätettiin laittaa teltta pystyyn Savilahteen. Omat kenkäni hiersivät jo siinä määrin ikävästi että yhtään pidemmälle en olisi kyllä tarponutkaan. Illan ohjelmassa nokkaunet, naku-uinti ja lähialueen tutkiskelua. Löydettiin geo-kätkökin! Juhannuksen kunniaksi herkuteltiin nötköttinäkkärillä, nami nam.

Lauantaina aamuvarhain herättiin sateen ropinaan. Pyykit suojaan korjattuamme jatkettiin unia siihen, kunnes sade loppui. Oltiin edellispäivänä löydetty Soukonkorven polku, joka ei ollut virallisessa käytössä. Alueella oli tehty ennallistamistutkimusta eikä sitä ollut opastettu mitenkään, saati korjattu pitkosia tai muuta. Liesjärven tasaisten urien jälkeen oli elämys puikkelehtia kaatuneiden puiden yli, ali ja vieritse melkoisen hapristuneita pitkosia pitkin. On hienoa, että ojitettuja soita ennallistetaan. Ennen – jälkeen kuvat polun toisessa päässä kertoi karua kieltään ihmisen tekemistä rikkomuksista luontoa kohtaan. Soukonkorvesta selvittyämme kierrettiin Pitkäkärjen kautta Korteniemen perinnetilalle. Onni suosi jälleen, sade yllätti vasta perillä. Tutustuttiin hienosti entisöityyn pihapiiriin eläimineen ja rakennuksineen, syötiin lounas ja oltiin päiväretkeilijöiden lasten ihmetyksen kohteena. Harmittavan moni lapsi ei osannut arvostaa paikkaa ollenkaan, vaan mankui kotiin menoa ja tietsikkapelejä – eli me oltiin varmasti aika kummajaisia rinkkoinemme. Kaivolla vesivarannot täytettyämme suunnattiin takaisin majapaikkaamme. Jalat huusivat taas hoosiannaa, ei väsymyksestä vaan kenkien hangatessa sekä kantapäitä että varpaita. Miten ihmeessä näillä on kävelty Karhunkierros ja muut reissut viime vuonna?? Savilahdessa sadekuuro karkotti makkaranpaistajat ja päästiin naku-uinnille, jes. Muita illan puhteita oli jälkien ja jätösten selvittely kirjan avulla (huippu synttärilahja kullalta!) ja nuotiolla istuminen.. Käytiin aikaisin nukkumaan, että jaksettiin aamuvarhaisella nousta ylös. Mentiin nimittäin Perttelin Peikkojen juhannusrasteille suunnistamaan. Oli ihanaa kokea aikainen aamu, järveltä pyyhki kovasti sumua ja oli melkoisen raikas keli.

Kaikenkaikkiaan Liesjärvi tuntui hyvin rauhalliselta paikalta. Yöpyjiä oli lisäksemme kaksi porukkaa (eri öinä) ja päiväretkeilijöitä lähinnä Korteniemessä. Saatiin siis just sitä mitä haluttiin – luonnonrauhaa!

 

 

 

Torronsuo

Tarkoitus oli tutkia Liesjärven lisäksi myös Torronsuota, mutta se jäi tällä kertaa aika pintaraapaisuksi. Rakkojen takia en voinut pitää jaloissa enää muita kuin crocseja ja niitäkin ilman kantalenkkiä. Valittiin siis suosilla pitkosia pitkin kulkeva muutaman kilsan lenkki luontotornille ja takaisin. Suoympäristö houkuttelee palaamaan takaisin, ehkä hiihtelemään? Pitkosilta puiston laajuutta oli vaikea käsittää, mutta tornista pinta-ala hahmottui paremmin. Ja se tuoksu, ihanaa!