Patvinsuon kansallispuisto 22.6.2020

Patvinsuo on kansallispuistoista meille se kohde. Tänne on aina mukava tulla ja reittejä riittää koluttavaksi monelle uudellekin retkelle. Yritin etsiä blogistamme, että milloin ollaan edellisen kerran käyty Patvinsuolla. En löytänyt tuoreinta merkintää, eikä muistettu milloin ollaan oltu. Siitä on siis varmasti aikaa.

Nyt pidettiin tukikohtaa Enossa ja sieltä ajaa noin tunnin verran kansallispuistoon, Kurkilahden pysäköintialueelle. Kanssaretkeilijät varoittivat paarmojen suuresta määrästä ja siitä, että ne syövät elävältä. Vähän kuitenkin mietitytti, että miten Ferdi pärjää suolla, pitkoksilla ja paarmojen kanssa.

Päätettiin kiertää Susitaivalta Olkkosensaaren risteykseen asti ja siitä kiertää itse saari ja palata autolle Suomunjärven rantaa pitkin. Kokonaisuudessaan matkaa tuli vajaa 8 kilometriä.

Ferdi pärjäsi suolla hyvin. Pitkokset eivät olleet mikään ongelma ja paarmat taisivat olla enemmän kiinnostuneita meistä kun koirasta. Pitihän se käydä testaamassa suon kantavuutta ja paikoin se ei kantanut pientä koiraa. :)

Hauska retki, joka rohkaisi edelleen liikkumaan Ferdin kanssa haastavimmissakin paikoissa. Paarmoja ei nyt lopulta ollut niin paljoa, eikä niistä ollut suurta haittaa meille. Eväiden syönti siirrettiin kuitenkin rannalle.

Paluumatkalla Lieksaan päin löydettiin Ritojärven kierto-lenkki ja siitä alkava pitkä ja paikoin kapea harjumuodostelma. Sinne pitää palata myöskin joskus uudestaan.

Vähän vilvoittelua helteisessä rantatuulessa.
Suoherkkuja kypsymässä.
Vähän alkaa olla jo väriä.
Suolta ja suon laidalta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.
Pitkokset oli hyvässä kunnossa.
Tässä kokeiltiin suon kantavuutta.
”Hei mennään jo!”
Suomunjärven rannalla pidettiin vähän pidempi tauko. Evästeltiin, Anna neuloi ja Ferdi tutki maastoa.

Sijainti: Patvinsuon kansallispuisto, Lieksa.

ETRS89 (~WGS84)
63° 07.1189′, 30° 44.5958′

#pyöräilykesä2019

Vuoden toinen tarina ja eletään kesäkuun ensimmäistä päivää. Hups, mites tässä näin kävi? Väliajalla ollaan toki retkeilty ja liikuttu ulkona ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, mutta retkien jakamisinto on ollut minimissä. On vain ollut kiva nauttia ulkona olemisesta, ilman mitään ylimääräistä.

Eilen heräsi idea pyöräretkestä tälle kesäkuun ensimmäiselle lauantaille. Muutamaan vuoteen ei olla tehty kovin pitkiä pyöräretkiä, mutta tänä keväänä ollaan pyöräilty paljon. Kuntokin taitaa olla parempi kuin monena muuna keväänä.

Suuntana meillä oli Takomäen laavu vanhan kaivoksen kupeessa. Matkaa tuli lopulta mutkineen 40km ja kaikkineensa aikaa meni hieman yli viisi tuntia. Kiva retki, josta otettiin muistoksi mm. alla näkyviä kuvia.

Kesän eka pyöräretki – vakava paikka.
Kesän kukkaloistoa.
Kylät hiljenee, mutta soratiet on edelleen hyvässä kunnossa.
Rohkean reittivalinnan varrelta löytyi lisää kukkaloistoa.
Ja pyöräilijä.
Ja kuvaaja….
Matka jatkuu kohti tuntematonta.
Periltä löytyi laavu ja nälkähän se jo onkin.
Neulomista ja huilia.
Tänään ei vielä käyty uimassa, mutta ehkä viikon päästä jo käydään.

Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.