Meille, joilla ei ole varaa, mahdollisuutta tai muuten vaan halua mennä hiihtolomalla mihinkään (tai sitä lomaa ei ole), tarjoaa takametsäily mahtavia luontokokemuksia ympäri vuoden. Aliarvostettu lähiluonto saa yleensä vähän jos mitään arvostusta. Meille Annan kanssa takametsät on kaikkein tärkeintä luontoa. Ei tartte ajaa mihinkään, eikä valmistautua. Sen kun keittää mehut pulloon, voitelee eväsleivät ja ulos. Suksin, jalan, lumikengin. Tällä lumimäärällä liikkuminen on enemmän halusta kuin varusteista kiinni. Keväthangilla on tuoreita jälkiä niin hirvistä, ketuista, peuroista, jäniksistä kuin pienemmistäkin eläjistä. Ja linnuista tietenkin. Ei tietysti sovi kaikille. Varsinkin jos olet totinen tai sinulle tärkeää mitä muut ajattelee. Jos nämä piirteet eivät ole sinun, niin en näe muuta estettä. Eikun ulos vaan; nukkua ja ruokailla voi huokeasti ihan kotona.
Mennään siitä mistä halutaan.
Eilisten hirvien jälkiä ihmettelemässä.
Hirvien menosuuntana on kevät.
Etiäpäin.
Anna suunnittelee hakkuuaukon ylitystä.
Takametsän taikaa.
Talousmetsäkö ei voi olla kaunis?
Kevättalvea parraimmillaan.
Ryhmä Rämää meinaa hymyilyttää tää touhu.
Tässä kohtaa mietin, että tätä yritetään niin monen toimesta muutaa tuotteeksi ja kuitenkaan se ei onnistu. Ei sieltä käsin, ei koskaan.
Excuse Me but I am enjoying. Do not disturb me :)
Peltoa, mehtää, aurinkoa ja lunta. Mitäpä sitä muuta?
Taivas peittyy kevään tuloon, vesisade, tervetuloa!
Kuivan syksyn hyödyn huomaa näin ojan ylityksessä.
Reipas hiihtäjärouva Savitaipaleelta.
Retken pääkohde. Lato siellä jossain.
Tärkeä. Tärkeämpi. Eväät.
Auringon patinoimaa latoa.
Kevään kaipuu on jo kova, mutta onhan se hienoa tämäkin.
