hiihto – Meiän metsä

Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.

Ensilumen Ylläs

Viime vuonna meillä kävi säkä. Voitettiin Saimaan Ladun mökkiviikkoarvonnassa käyttöömme mökki Äkäslompolosta marraskuun lopulle. Vuosi oli siis kuluva. Mukaan kutsuttiin Annan vanhemmat, kun toisella heistä sattui merkkipäiväkin samalle viikolle. Lokakuun puolesta välistä lähtien oltiin kytätty lumitilannetta ja viimein kärsivällisyyden pettäessä tilattu OAC:n karvapohjasuksetkin. Marraskuun alkupäivinä tilanne oli vielä kovin huolestuttava, kun etelässä oli enemmän lunta kuin Lapissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lunta tuli juuri ajoissa se 20 cm ja viikon aikana vielä toinen mokoma. Pakkastakin oli parhaimmillaan -20’C. Onni ja sää suosi karvapohjahiihtäjää, sillä tunturiin kuin tunturiin pääsi hiihtämällä. Ei ihan naarmuitta, mutta ei myö koristeeksi niitä ostettukaan.

Suksista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Kiivettiin niin alla näkyvälle Kuertunturin huipulle kuin Kellostapulin rinteitä ja moni pienempiä nyppylöitä. Suksien käyttö vaatii harjoittelua, mutta niin kai kaikki uudet jutut. Kovalla lumipohjalla luisto on ihan ok, mutta pakkaslumessa liikkuminen on lumikenkämäistä, mutta vähän helpompaa. Hauskaa oli ja kuperkeikkoja tuli tehtyä useampia (Henri).

Näkymä Kuertunturin huipulla, n. 443 metriä merenpinnasta.

Huilipäivänä Ylläksen huipulta avautui mahtavat maisemat.

Ylläksen huipulla.

Ihailua Kellostapulin rinteessä.

Aurinko käy marraskuussa vielä melkein näkyvillä.

Matkan tekoa ihan omassa rauhassa.

Aikaisemmat kokemukset Ylläkseltä ovat kesältä. Kiva paikka silloinkin. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa parasta on se, että väkeä ei ole ihan liikaa missään. Ja se on hyvä se.

Videoitakin tuli kuvailtua muutamia, tässä potpuri niistä.

Talvi jatkuu vielä

Tälle viikonlopulle oli tarjolla ulkoilutapahtumia niin paljon, että kaikkiin ei ollut mahdollisuutta edes ehtiä. Eilen lauantaina käytiin Savitaipaleen luonnonjääluistelussa. Kuolimon jäälle oli aurattu ja kunnostettu sydämenmuotoinen luistelurata. Rata ei ihan priimakunnossa ollut, mutta saatiin 5 kilometrin luisteltua ilman kolhuja. Harvalla luistelijalla oli muuten naskaleita varusteena – kestääkö se jää sitten varmemmin kun on joku tapahtuma (?). Edellisen kerran käytiin ko. tapahtuman iltaversiossa olisikohan ollut 2013. Nyt siis päivän valolla, eikä oltais nyt hämärällä jäälle uskaltauduttukaan.

Tänään sitten suihkittiin jo ennen yhdeksää suksilla kohti Kaskein metsästysmajaa. Rauhassa sai hiihdellä tuohon aikaan; kanssahiihtäjiä alkoi tulla vastaan 1,5 tuntia myöhemmin. Muutama viikko sitten hylättiin jo koko talvi, mutta miten mahtavat kelit sitä vielä tulikin. Ihan oikea talvi. Koko lenkille tuli mittaa 13km ja pitopohjasuksilla pärjäsi vallan mainiosti. Kotia kun päästiin, niin tiesi ja tunsi hiihtäneensä :) Kuvailtiin taas pieni videopätkä retkestä.