hiihto – Sivu 3 – Meiän metsä

Leppeäst Lemil 25.1.2015

Vuosi vierähti toiseksi, mukavaa liikuntavuotta teille kaikille!

Tänä vuonna tuntuu talvikin onnistuneen päihittää ainaiset röntsä-kelit. Hiihtelemään ollaan päästy jo kokonaista kuusi kertaa ja kilsoja pikaisen ja summittaisen laskutoimituksen mukaan on suksilla taitettu kuutisenkymmentä. Se on kuutisenkymmentä kilometriä enemmän kuin viime talvena… Jes!

Viime talvena jäi erityisesti lumettomuuden vuoksi kaihertamaan se, ettei kansanhiihtolatuja päästy oikein ajamaan ja sen vuoksi jäi ihanaiset laturetketkin tekemättä. Piti tyytyä selailemaan blogiin päivättyjä aiempien vuosien retkiä ja fiilisteltyä mm. Piutulan kylmää-shelliä, Repoveden hurjaakin hurjempia laskuja ja Lemiläisen latumestarin kieroa (?) huumoria. Mutta tänään, tänään me päästiin oikealle laturetkelle – suuntana naapuripitäjän huikeat hiihtoreitit. Harvoin on muuten tammikuussa päässyt vielä laturetkille!

Kamppeita aamusella viritellessä huomasin harmikseni mononi hajonneen. Monot on ollu miulla lapsuudesta, joten ehkä kaksikymmentä vuotta palvelleena olivat tulleet rehellisesti tiensä päähän.. Onneks tää likka ei oo yksien monojen varassa, vaan esiin kaivettiin pitopohjasuksien jalkineet.. hieman epäröiden tosin. Noiden suksien kanssa kun on ollut kahtalaisia hiihtokokemuksia.

Hiihdeltiin hiukan reilu 18 kilsaa lähtien Soutlammelta, poiketen Metsästysmajan kautta ja jatkaen matkaa aina Huttulan myllylle saakka. Sieltä kierreltiin Turunkylän ja Käpylän-reitin loppuosan kautta takaisin autolle. Pieniä taukoja pidettiin matkalla ja majalla syötiin oikein rieskat kuuma tee kyytipoikanaan. Hurjasti ei ollu muita suksijoita eli hyvin mahtui hiihtämään. Keli oli mainio, vaikka aurinko suotta kainosteli ja kurkki vain pilvien takaa. Olis se saanu ihan rohkeasti tulla moikkaamaankin.

Niin ja ne sukset. Aluksi niillä sai kävellä. Sitten pääsi jo siihen vaiheeseen, että alamäkeen kun vähän lykki sauvoilla niin pääsi eteenpäin. Lämmettyään (vai viilennyttyään?) ne toimi kyllä oikein hyvin ja hiihtoretki oli siis onnistunut.. Vaan pitää ehkä lähteä joka tapauksessa monokaupoille. Tai jos ostaskin kerralla koko paketin, onhan ne suksetkin saman ikäiset ja pituus- ja painoluokitus sitä myötä vähän päin prinkkalaa!

Hiihtelyä talvisessa Repoveden kansallispuistossa 9.3.2013

Mitäköhän erakoita meistä on tullut? Otettiin eilen osaa Repoveden kansallispuistossa järjestettyihin ulkoilu- ja elämyspäiviin. Ihana ilma, hienot ladut ja porukkaa oli paljon laduilla. Niinpä niin, paljon hiihtäjiä ja sehän se vähän harmittikin. Itse olisi kaivannut rauhallista nauttimista luonnosta ja sivakointia omaan tahtiin. Tuntui kuitenkin, että oli heti tiellä kun pysähtyi ja toisinaan taas piti ohittaa muita. Ehkä jatkossa hyödynnämmekin kansallispuiston hyvin hoidettua latuverkkoa ihan omin eväin ja itsekseen?

Ollaan oltu kerran aikaisemminkin samassa tapahtumassa, muutama vuosi takaperin. Nyt latuverkko oli osittain erilainen, silloin ei huonon jäätilanteen takia oltu kaikkia latuja ajettu.

Lähdettiin matkaan Tervajärveltä, kuten silloinkin. Navakka tuuli puhalsi lähdössä hyisesti, mutta metsän suojassa oli onneksi hyvä mennä. Roskia oli tuuli tuivertanut laduilla, mutta ne ei onneksi menoa haitannut millään tapaa. Sivakoitiin Kirnuhuokon kautta Saarijärvelle, jossa pidettiin mehun pituinen tauko. Matka jatkui Valkjärven jäätä kohti Olhavaa ja sieltä Olhavanlampi kiertäen Karhulahden kodalle toista taukoa pitämään. Viimeinen taival kulki Karhulahdelta kohti Tervajärveä. Oikein kauniita maisemia ja oli taas vaihteeksi kivaa ihastella niitä talviasussa ja vähän eri vinkkelistä kuin kesäretkeilyssä.

Ladut oli hyvin hoidettuja, vaativista laskuista oli selkeät kyltit ja opastaulut muutoinkin kohdillaan. Ja mikä parasta: aurinko helli läsnäolollaan! Suosittelen lämpimästi Repovettä kaikille luonnossa viihtyville myös talviaikaan. Ja jos ei ole vielä erakoitunut kuten me, niin myös näitä ulkoilupäiviä kannattaa hyödyntää!

24.2.2013 – 51. Lemin lenkki

Kevät alkaa perinteisesti laturetkistä. Laturetkikausi avattiin epävirallisesti jo viime viikolla omatoimisella retkellä Savitaipaleen jääladulle, mutta tänään oli vuorossa oikea retkihiihtotapahtuma: 51. Lemin lenkki Kuukanniemen reiteillä.

Omasta mielestäni paras puoli Lemin pohjoisissa reiteissä on se, ettei samaa reitin pätkää tarvitse hiihtää edes takaisin juuri lainkaan ja se jos mikä pitää mielen virkeänä. Haimme Annan kanssa vaihtelua laturetkeen aloittamalla retkeily Huttulan laavulta ja suuntamalla ensin Salmenkylän ’korkean paikan’-ladulle. Oli muuten hulppeat maisemat, vaikka aurinko jäikin sääennusteen lupauksista huolimatta näkemättä. Salmenkylän jälkeen kirjattiin nimet Myllymäen myllyllä ja reilun parin tunnin hiihdon jälkeen maistui sillivoikkarit ja munkit kahvilla/mehulla Vainikkalan metsästysmajalla. Evästyksien paikkaamalla energialla huitaistiin vielä metsästysmajan lenkki, jossa ei vältytytty dramatiikalta. Yksi latu, kaksi suuntaa ja liian monta hiihtäjää. Selvisimme todennäköisistä vain henkisillä vaurioilla ;)

Viimeiset kilometrit majalta kohti Huttulan laavua olivat vähemmän energisiä, mutta saahan sitä vajaan kolmenkympin hiihtämisen jälkeen jossain tuntuakin. Osanottajia laturetkellä oli Vainikkalan kirjanpidon mukaan jo yli 100, mutta ladulla ei ruuhkaa tuntunut (sitä kapeikkoa lukuunottamatta). Perinteisen tuppisuu-linjan sijaan laduilla oli iloisia, reippaalla tervehdyksellä kannustavia kanssahiihtäjiä eli kokonaisuudessaan tästä reissusta jäi todella hyvä mieli. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että lemiläinen kilometri näyttää muuten olevan jossain 600m ja 1,4 km välissä.