Itä-Suomi – Meiän metsä

Juhannus rotkon pohjalla 20.6.2014

No, päästiin me välillä kipuamaan sieltä ylöskin. Ja taas alas ja vielä uudestaan ylös. Ei siis ollut mikään ihan kevyt keikka, vaikka kilsoja kertyi vain seittemän ja aikaa kului kolmisen tuntia ruokailuineen. Rinkat toi tietysti puolityhjinäkin lisätaakkaa koiville, mutta haluttiin vähän kantoharjoitusta tähän kesän alkuun. Muuten ei olla patikkaretkillä oikein käytykään, kun on ollut tuota rogaining-menoa niin kiitettävästi! Kuukauden päästä sitten Lappiin tuntureita valtaamaan, saa nähdä pitääkö ottaa lumikengät mukaan ;)

Kävästiin siis Joensuun ja Kontiolahden rajalla sijaitsevassa Kolvananuuron rotkolaaksossa. Yleensähän me ollaan juhannuksena menty koko viikonvaihteeksi metsän keskelle. Mikä lie etiäinen ollut säiden suhteen, kun alkuvuodesta varattiin tuttu mökki Enosta ja pidetään tätä majapaikkana. Ihan hyvä vaihtoehto tuossa kelissä telttailuun. Ja mitenlie työ vienyt niin paljon mehuja kevään aikana, ettei metsäretki tuntunut muutenkaan varteenotettavalta vaihtoehdolta?

Päätettiin kuitenkin toteuttaa (miun) pitkäaikainen haave taivaltaa suomalaisessa kesäyössä. Paikka oli siihen mainio: rehevä lehto kasvustoineen ja eläimineen (lähinnä linnut oli äänessä) toi paljon ihmeteltävää. Paikoin polku kulki suurien kivenlohkareiden päällä ja jossain siellä alla kohisi puro. Majaviakin oli kuulemma ainakin joskus ollut, niistä ei ollut nyt minkäänlaista havaintoa.

Ettei ihan kommelluksitta olis sujunut tämäkään reissu, niin ruuanlaitossa Henri pääsi esittelemään gourmet-kokin taitojaan. Oltiin varattu ruuaksi retkiruokapussit ja ohjetta (metsässä) tavatessamme muistettiin hyvinkin, miksei niitä silloin edellisellä kerralla tullut tehtyä: muusia ja lihapullia – kyllä heti kun pyöräytät ne pullat ensin.. Onneksi samalle nuotiolle ilmestyneet retkitoverit pelasti meit hädästä tarjoamalla rasvaa paistamiseen ja näin saatiin aikaan yksi iso jättimäinen lituskalihapulla. Maku oli kyllä hyvä, vaikka ulkonäkö ei ehkä niin hemaiseva olekaan :D Pötsit saatiin täyteen ja kahvien jälkeen kierrettiin reitti ympäri.

Korkeuserot oli huikeat, niitä ei oikeastaan tajunnutkaan vasta kuin reitin puolivälin jälkeen kun pääsi ihailemaan maisemia korkean kalliojyrkänteen päällä. Maisema toi paikoin mieleen Lapin tai ehkä Kainuun jylhyyden ja toisaalta tuo eteläkarjalaiselle kulkijalle epätyypillinen lehtomaisema Keski-Euroopan? Ja kyllä siinä Suomen valoisassa kesäyössä on vaan oma taikansa. Patikoimisen arvoinen yö (meidän mittapuussa yö on 21-24). Mökillä vielä lämmittettiin sauna ja käytiin uimassa kirkkaassa Kaltimossa. On tää kaunis maa!

Kaapo Kettunenkin oli eka kertaa metsässä mukana, pärjäsi hyvin tippumatta matkasta ;) Hänen syntytarinan voit lukea käsityöblogin puolelta..

Savolainen metsä, Hiidenmaa-Neitvuori 21.4.2014

Tänä vuonna pääsiäislomaa vietettiin Puumalan maisemissa Tätikän tykönä. Pääsiäismaanantaille suunniteltiin päiväretkeä Neitvuorelle, joka on yksi Etelä-Savon korkeimmista vuorista, Hiidenmaalla muuten. Pääsiäisen kelin ollessa mitä parhain, päästiin matkaan jo aamupäivästä. Neitvuori sijaitsee nykyisin Mikkelissä, n. 25km Anttolasta pohjoiseen. Perille pääsee opastettuna ainakin Mikkeli-Imatra tien varresta. Vaikka oli vasta huhtikuu ja kellokaan ei näyttänyt kuin aamupäivän puoltaväliä, oli lämpöä jo 10’C. Lämmin päivä tulossa!

Päätettiin retkeillä ajan kanssa, trangia, eväät ja vesi pakattuna juoksureppuihin. Ihan toimiva yhdistelmä, varsinkin kun varavaatetta ei tarvinnut ottaa mukaan takkia lukuunottamatta. Onneksi napattiin mukaan myös aurinkolasit, koska aurinkoa ja lämpöä oli tarjolla koko päiväksi. Valittiin reitiksi 13km pitkä Hiidenmaankierros, joka alkaa ja päättyy Neitvuorelle ja kiertää matkalla Hiidenkodan kautta. Reitti tekee ympyrälenkin, joten suurimman osan matkaa saa mennä uutta polkua.

Ensimmäisellä kilometrillä noustaan Saimaan pinnasta noin 110 metriä ylöspäin, joten ei ihan tyypillistä eteläsuomalaista maastoa (Keski-Suomi on Oulun korkeudella!). Myös t-paitavarustus oli onnistunut valinta ;) Ja kyllä kannatti, komiat oli maisemat ja melkein kesältä jo tuntui. Neitvuorella on muuten parikin huippuluokan näköalapaikkaa, joissa olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Neitvuorelta jatkettiin eteenpäin unelmamaastossa….

H: Minkälainen siun unelmamaasto on?

A: Tämmönen just mis on kallioita, metsää ja sammalta, vielä kun olis joku suolampi…

H: Joo, mie haluisin et olis viel sellanen puro mikä laskis kallioiden välissä, ehkä joku koskikin…

(pian laskeuduttiin kallioiden välissä virtaavan puron vartta kohti suolampea, myöhemmin lenkiltä löytyi vielä komea Myllykoskikin)

Hiidenkota näytti melko uudelta ja hyvin hoidetulta, paikalta löytyi nuotiopaikka ja puuvaja/-cee. Telttapaikat oli muuten aika kortilla kallioisesta maastosta johtuen. 5km patikoinnin jälkeen oli jo nälkä, joten savuporokeitto lämpenemään ja jälkkäriksi vielä eilisillan lettukestien tähteet. Sain muuten aloitettua 10 kk käyttämättömänä olleen havaintokirjan!!! Lounaan päätyttyä alkoi muuta porukkaa tulemaan paikalle sankoin joukoin, joten meidän erakoiden oli syytä hävitä paikalta nopeasti. Huippumaisemat jatkuivat vielä loppumatkallakin ja korkeuseroja piisasi, ylös alas ylös alas.

13 kilometriin käytettiin kaikkiaan 5 tuntia, ilman kiirettä, mutta hiki kyllä tuli. Geokätkökausikin tuli aloitettua, nrot 84 ja 85 tuli logattua, jokohan ensi viikonloppuna mennään yli 100? Mukava retki ja Neitvuorea voi kyllä suositella. Hiidenmaan alueella on hieman lähteestä riippuen 50-60km polkuja, joten alueella vierähtäsi helposti parikin yötä.

Toimituksen huomautus: Viimeisen vuoden aikana ollaan ruksittu tekemättömiä pikku-unelmia (Haikkaanlahden ja Repoveden juoksut, Neitvuori, yön yli pyöräretkeily, rogainingit….). Ensi kesälle on vielä pari isoa juttua, mutta kohtahan tässä pitää ruveta haaveilemaan ihan uusista jutuista, sellasista Team K:n näköisistä – kokoluokasta en sano enää mitään :-)

Ai niin: Anssi Tikanmäki – Savolainen metsä / The forest of Savo

Perinteikäs perheretki 2.11.2013

Saatiin kunnia viedä rakkaat vanhempani metsään. Jo perinteeksi muodostunut syksyinen traditio. Ei sillä, että ne ei sinne menisi ilmankin (appivanhempia vois olla hankalampi houkutella?), mutta yhteinen aika luonnon keskellä on vaan aikas kivaa.

Tänä vuonna tehtiin lähiretki naapurikuntaan – sentään toisen maakunnan puolelle. Hyvin oli maisema samanlaista Etelä-Savossakin. Itse ollaan kierretty nämä polut jo ennenkin, mutta vanhemmilleni ne olivat ihan uusia. Muutama kuva päivästä: