jalkaisin – Meiän metsä

Pikkujouluretki Tsahkaljärvelle 29.11.2014

No, ei me kyllä oikeesti pikkujoulua lähdetty viettämään, mutta kun ravintolassakin syötiin ennen retkeä jouluateria.. niin olkoon nyt sitten vaikka pikkujouluretki!

Matka ei ollut pitkä, varusteet eikä päivän pituus sallineet tällä kertaa meille pidempää tutustumista Käsivarren luontoon. Varmasti tulemme uudestaan, kenties jo ensi kesänä. Kesävaellusmaisemien katsastelua siis, vaikka mieli olisi kyllä tehnyt tarpoa pidemmällekin tunturin kuvetta.

Saana nähtiin Kilpisjärvelle saapuessa, sitten se verhoutui sumupilven sekaan. Lunta oli täällä paljon vähemmän kuin Hetassa. Pakkastakin paljon niukemmin.

Mennen tullen ajettiin tietty Muotkatakan eli Suomen maanteiden korkeimman kohdan kautta, komeammaksi kävi maisemat mitä pidemmälle päästiin…

Tuplasti valloitettu Jyppyrä 26. ja 28.11.2014

Hetan kirkonkylän tuntumassa kohoaa muusta maastosta korkeammalle Jyppyrä-niminen vaara. Tokihan se piti käydä potkukelkan kanssa valloittamassa, kun täällä päin kerran oltiin.
Itse kipusin vaaralle keskiviikkona, yhtä aikaa auringon kanssa. Alaskin mentiin samaa matkaa. Päivän pituus ei päätä huimannut, mutta olipahan ihana nähdä, että aurinko on vielä elossa! Kyllä se vaan kummasti saa heti hymyn huulille ja silmiin asti… Outo pallo.

Tykkyä oli kertynyt alaskin jo aika paljon, mutta vaaran laelle sitäkin enemmän. Taikametsää. Ja ihanan hiljaista.

Toinen valloitus tehtiin Henrin kanssa yhdessä perjantai-iltana. Maisemia ei silloin nähnyt, mutta kuultiin joulun avauksen ilotulitukset ja nähtiin kirkonkylän valot.

Kaunis talvi!

Pyörähdys Bodvattnetin ympäri 24.7.2014

Kaupunkiseikkailupäivän (käytiin kattomassa miun lapsuuden huudeja Vaasan Palosaaressa) oli ihanaa päästä
vähän luonnonhelmaan. Hellepäivä ei houkutellut pidempään tarpomiseen, joten Mustasaaren 3,8 km pitkä luontopolku tuntui oikein kivalta huikoselta. Vielä kun pääsi kurvaamaan sinne komeaa Raippaluodon siltaa pitkin ja kiemurrella kauniin maalaismaiseman läpi.

Odotin reitiltä meren tuoksia, karuja kallioluotoja ja paljon vesilintuja. Meren tuoksua oli, lintujen sijaan ylämaankarjaa. Kallioita oli toki vähän, mutta luonto yllätti täysin rehevyydellään!

Luontopolku kulki rantaa myötäillen ja vähän syvemmällä mantereella. Meren rannassa oli lehmien laidunmaata ja matkan varrelle jäi vanha kalastajakylä. Hetkeksi (vain hetkeksi, kiitos nälkäisten paarmojen) kun pysähtyi, pystyi hyvin aistimaan ennen vilkkaan kylän tohinaa. Lopuksi polku suuntasi näkötornille, josta pystyi katselemaan merelle päin.