Itsenäisyyspäivänä retkeilyssä on aina oma hohtonsa. Itsenäisyys tarkoittaa minulle mm. luonnossa liikkumisen vapautta jokamiehenoikeuksien turvin. Se tarkoittaa myös isoa vastuuta liikkumisesta jonkun toisen mailla.
Viimeisen vuosikymmenen aikana luonnossa samoilusta on tullut arjen ehkä suurin voimanlähde. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelun puolesta maksan mielelläni veroja, mutta jokamiehenoikeutta ei voi korvata millään.
Tässä aivan lähellä on metsä, jota on helppo lähestyä, mutta johon on hankala löytää. Lähestymisosuus kulkee tuttuja polkuja pitkin, mutta varsinaiseen metsään pääsemiseksi pitää kulkea tasan yhdestä ja tietystä kohtaa. Muuten saattaa harhautua kokonaan.
Tällä metsällä ei ole varmaankaan merkitystä kenellekään muulle. Tuskin omistajallekaan tässä merkityksessä. Meille sillä on ja kiitos jokamiehenoikeuden pääsemme siitä myös nauttimaan. Jonkun yön jälkeen tämäkin metsä on kaadettu ja meidän on aika etsiä uusi salaisuuksien metsä.
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Jos tämä teksti ei avautunut sinulle, niin ei syytä huoleen. :)
Ensin mennään hakkuuaukon laitaa.Ferdikin ihmettelee, että mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?Tässä meni ennen polku, nyt pitää löytää vain sopiva kulku-ura.Ehdottomasti vaikein kohta koko matkalla, periaattessa tässä on polku.Tässä kohtaa näyttää, että polku päättyy, mutta kyykistymällä hieman huomaa, että se jatkuukin.Olemme perillä.On eväiden aika, salaisuuksien metsässä.
Tovi on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paluumatka Lapista meni hyvin. Sen jälkeen ollaan ulkoiltu normaaliin tapaan ja retkeiltykin vähän. Tänä sunnuntaina päätettiin, että nyt on taas eväsretken aika. Tässä välissä ehti olla mm. Kooiker-perheen pikkujoulut samassa paikassa kuin viime vuonna.
Meillä on perinteinen suppilovahveropaikka tässä ihan lähellä. Tänä vuonna sieniä oli puhdistettu ja pakastettu jo riittävästi, joten mitään suurta hinkua suuriin sienisaaliisiin ei ollut. Paitsi tietysti jos sattuu sieniapajalle päätymään, minkäs sille sitten enää voi?
Suppismetsästä palattiin nuotion ääreen ja nautiskeltiin lumettoman marraskuun aurinkoisesta päivästä. Kuten muutama kirjoitus sitten tuli todettua, valo on tähän aikaan vuodesta ihan erilaista. Tulipahan käytettyä pitkästä aikaa myös trangiaa, kun keiteltiin sillä vettä. Maksalaatikkoaskista tehty tuulensuoja toimi kohtuu hyvin, mutta oli aivan liian pieni. Pitää siis syödä lisää tätä herkkua.
Marraskuinen aamutunnelma Kuolimon rannalla.Jääkauden jälkiä pitkin kuljetaan.Talvesta ei ole vielä tietoakaan.Joku yöpyi vielä rannassa matkailuautossa, näytti aika mukavalta touhulta.”Mie löysin!””Mitäs työ sit syötte?”Virallinen valvoja työssään.Virallinen sienien putsaaja vasta valmistautuu työhön.
On joku sanonta, että kaikki kiva päättyy aikanaan. No eihän se nyt niin mene alkuunkaan. Reissuja tulee ja reissuja menee, mutta ei se tarkoita, että kivat ajat päättyisivät.
Tämän Lapin reissun viimeiset kohteet valittiin huolella jo etukäteen. Kaksi kohdetta, samoilla suunnilla. Aamupalan jälkeen hypättiin autoon ja ajettiin kohti Pessalompoloa, jonka takaa löytyisi Iso Harjuvaara. Paikasta ei ole juurikaan mainintoja matkaoppaissa, mutta se näytti kartan mukaan kiinnostavalta ja paikalla olisi jonkulainen kota. Näkötorni on ehkä joskus ollut, mutta kaiketi purettu sekin.
Ison Harjuvaaran parkkipaikalla oli pari autoa, itseasiassa enemmän kuin missään muussa kohteessa koko lomalla. Ihmisistä ei nähty jälkeäkään ja autojen kuultiin lähtevän melko pian sen jälkeen kun itse lähdimme kipuamaan vaaralle. Huipulle vei polku ja matkaa oli vain 350 metriä. Huipulta paljastui komeat maisemat ja mukavanoloinen kota. Geokätköilyn jälkeen jatkoimme matkaa kohti seuraavaa kohdetta.
Pieskänjupukka löytyy matkaoppastakin. Se on samanlainen kalottivaara kuin Sompanenkin, mutta jyrkempi ja jylhempi. Nyt muistan myös oikean sanan kalottivaaralle, se on nimittäin jupukka. Korkeutta tällä jupukalla on 220 metriä. Polku parkkipaikalta lähtee noin 85 metrin korkeudesta ja huipulle noustaan 690 metrin matkalla. Melkoinen nousu siis.
Suosittelen silti kapuamaan. Näkymät palkitsevat kyllä ja evästauon voi pitää jälleen kerran mitä huikaisevimmissa maisemissa. Kiersimme polun myötäpäivään, joka lienee toisin kuin opastetaan, mutta alaspäin tulo olisi ollut huomattavan paljon haastavampaa jyrkemmältä puolelta.
Etelä-Lappi tai eteläinen Länsi-Lappi yllätti minut täysin. Viime kesän Ylläs-reissulta palattiin Raanujärven kautta ja silloin tuo maisema jäi erityisesti mieleen. Nyt meillä oli mahdollisuus retkeillä viikon verran tällä seudulla ja ympärillä oli vieläkin monipuolisemmat maastot kuin mitä kesällä olisin uskonutkaan. Tänne tullaan vielä joskus takaisin!
Iso Harjuvaara – näkymiä metsäiseen Lappiin.Tänne oli helppo kavuta.Pieskänjupukan huipulta.Alhaalla siintää Miekojärvi.Maisemia kohti pohjoista.Näissä maisemissa oli hyvä evästää.
