Mikä on laji, jossa tarvitaan geokätköilijän vaistoa, mutta jossa varsinaista kätköä ei saa noutaa ihminen, vaan koira? En tiedä, mutta silti lähdettiin perjantai-iltapäivän päätteeksi rohkeasti kohti Mikkeliä ja Kätköjen iltaa.
Ferdin blogista löytyy tästä enemmän ja tunnelmia kuvineen. Miulle jäi päällimmäisenä mieleen juuri tunnelma ja hienoinen jännitys, joka ainakin miulla oli ennen lähtöä ja tapahtuman alkua. Tällaista ei ole tehty moneen vuoteen, mutta joskus tehtiin paljonkin. Ennakkoluulotonta heittäytymistä.
Tämä oli aivan mahtava tapa viettää elokuisen perjaintain lämmintä, mutta pikku hiljaa jo hämärtyvää iltaa. Kaikista jännittävintä oli rastien etsintä ja lähestyminen, onko tuo toinen koiran ulkoiluttaja yksi meistä? Näitä lisää kiitos!
Pankalammen rantaa Mikkelissä.Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli.Tällainen maisema löytyi keskeltä Mikkeliä.Rata alkoi ja päättyi Pankalammen ympäristöön.Rakennetussa ympäristössä geokätköilyssä on aina omat jujunsa.Osa kätköistä ei ollut ihmiselläkään ihan helpoimmasta päästä.”Miun palkinto, miun herkut.”
Tänä vuonna on kunnostauduttu monessa asiassa, yksi niistä on sienet. Kantarellejä on saatu kerättyä pakkaseen asti, mutta suurin yllätys löytyi ihan takapihalta. Meidän peruslenkkipolun varrelta löydettiin niin iso apaja mustatorvisieniä, että sienikorikin hajoisi. Ahneella on tunnettu loppu. :)
Anna koulutti Ferdin haistamaan mm. kantarellejä. Kätevä taito.Näitä on ihan mahottomasti.Kuuma päivä, mutta keittohommat on tehtävä.Sienipaikkoihin mennään yleensä vaikeimman kautta, harhautus sekin.Siellä se on, apaja!Useampana iltapäivänä on nyt poimittu sieniä.Kotimatkalta poimittiin vielä nämä ja sitten hajosi kori.Mikä lie peto?Putsaus- ja pakastushommia.
Sijainti: Kukapa sitä nyt sienipaikkoja paljastaa? Etsimään vaan!
Ja samalla tietysti uusi vuosikymmen liikkeelle. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille retkeilyn harrastajille!
Perinteiseen tapaan uudenvuodenpäivä on meille retkeilykauden aloitus. Niin tänäänkin.
Hieman taustaa. Joulun kummankin puolen ollaan liikuttu ja retkeilty todella paljon, päivittäin. Meille retki on tarkoittanut 4-10 km pituista patikointia lähellä tai kaukana. Pisimmillään ollaan käyty Puumalassa ja lähimmillään tuossa takametsässä. Yleensä minä olen valinnut kohteen, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi tänään Anna teki valinnan.
Päädyimme Luumäen ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan maastoon, Myllyvuorelle, Pässivuorelle ja Saravuorelle. Vielä tuossa vaiheessa kellot eivät soittaneet mitään. Myllyvuoren ylityksen jälkeen havaitsin jotain, joka sai kellot soimaan. Hetkinen, eikö tämä ole se paikka, jossa on niitä luolia? Kyllä!
Ylös Myllyvuorelle.
Nopea googletus tuo eteen Etelä-Saimaan artikkelin Heikin & co. luolaharrastukseen. En kuitenkaan halua ottaa selvää missä luola on, koska etsiminen ja löytäminen ovat tämän jutun ydin. Ensimmäinen luolan alku löytyy Pässivuoren kyljestä, mutta varsinaisesta luolasta ei ollut kuitenkaan kyse. Löytämisen riemu on silti jotain, jota on vaikea sanoin kuvata.
Jääpuikkoja Pässivuoren rinteessä.Luolaoletus paljastuikin vain onkaloksi.
Jatkoimme matkaa kohti Saravuorta, Ferdin peura- ja hirvivainujen vauhdittamana.
Vettä alkaa olla ihan riittävästi.Näkymää Saravuorelta.Sarajärven takana siintää Lennusjärvi.Saravuoren kallioseinämää. Pudotusta järvenpintaa on parhaimmillaan 35 metriä.Talvi tekee tuloa vielä tammikuussakin.Luumäkeläinen Alm – Anna totesi osuvasti, että tämä voisi olla ihan hyvin saksalainen vuoristoniitty.Paluumatkalla poikettiin vielä Laarin kylässä olevassa linnoitusketjussa (lintaasi).Ferdi vaikuttaa tyytyväiseltä ja viihtyy metsässä erinomaisesti. Hyvä retkikaveri ollaan saatu perheenjäseneksi.
Eilen päättynyt joulukuu, sitä edeltänyt marraskuu ja nyt tämä retki ovat olleet todella innostavia. Koiran kanssa ulkoillessa tulee helpommin lähdettyä liikkeelle ja etsittyä uusia mielenkiintoisia kohteita.
