mein blogi luonnosta, seikkailuista siellä ja vähän muuallakin
Saatiin kunnia viedä rakkaat vanhempani metsään. Jo perinteeksi muodostunut syksyinen traditio. Ei sillä, että ne ei sinne menisi ilmankin (appivanhempia vois olla hankalampi houkutella?), mutta yhteinen aika luonnon keskellä on vaan aikas kivaa.
Tänä vuonna tehtiin lähiretki naapurikuntaan – sentään toisen maakunnan puolelle. Hyvin oli maisema samanlaista Etelä-Savossakin. Itse ollaan kierretty nämä polut jo ennenkin, mutta vanhemmilleni ne olivat ihan uusia. Muutama kuva päivästä:
Tosin tänä vuonna taidettiin olla lähes kuukautta etuajassa siihen mitä yleensä? Eli siis lähes perinteeksi näyttää muodostuneen retkikauden avaaminen Orraissa. Syitä on tietysti monia, joista varmaan päällimmäisenä sijainti (kotikunnassa, lyhyen ajomatkan päässä) eikä viimeisimpänä paikan monipuolisuus.. Löytyy monenlaista metsää uudesta vanhaan, järveä ja suolampea. Alkujaan aateltiin olla yötäkin, mutta sääennusteiden muuttuessa viileämmiksi ei kuitenkaan uskaltauduttu kesämakuupusseilla koisailla laavussa. Ehkä muutaman viikon päästä urkenis jo siihenkin mahdollisuus?
Lähdettiin matkaan työpäivän jälkeen. Täytyy vähän röyhistellä sillä, että vaikka usein tauon jälkeen retkelle lähtiessä rinkan pakkaaminen vie tuskastuttavan kauan, niin tällä kertaa selvittiin nopeasti eikä matkasta unohtunut kuin puukko. Onneks sekin löyty autosta ja osoittautui vieläpä paremmaksi kuin yleensä mukana ollut.
Jätettiin auto louhoksen viereiselle parkkipaikalle ja kipitettiin polkua pitkin Luotolahden vuorelle. Maisema vaihteli talousmetsästä vanhaan aarniometsään ja rantaa lähestyttäessä myös korkeuseroja alkoi tulla. Vaikka kuntosalitreenistä tuntui olevan hyötyä rinkan kantamisessa, niin kyllä se viimeinen töppyrä pisti jalat hapoille. Vuoren huipulla pistettiin tauko pystyyn ja ruvettiin laittamaan iltasta.
Syksyn tarinoissa onkin maininta Patvinsuolla tapaamastamme naisesta, joka antoi vinkkejä retkiruuan valmistamiseen. Päätettiin ottaa vinkistä vaarin ja loihtia iltasapuska trangialla ilman niitä iän ikuisia pussikeittoja, joiden laajasta makuvalikoimasta huolimatta ainut maku on Pussikeitto. Eihän se nyt niin vaikeaa ollut, miksi lie sellaista kuviteltu. Aikaa tietysti meni vähän enemmän, mutta minne sitä nyt metässä olis kiire kun on kaunista maisemaa katsella ja lintujen ääniä kuunnella?! Ensimmäinen retkiruokamme – Tomaattinen nakki-kasvispata – teki kauppansa niin hyvin, ettei yksikään riisi jäänyt kattilaan pyörimään. Trangian uusiminen on käynyt mielessä, koska kattilat on jo aika kehnossa kunnossa. Nykyinen toimii polttonesteellä, seuraava ehkä kaasulla?
Kuvut täynnä jatkettiin matkaa Luotolahden kapian laavulle, jossa Henri kokeili kala-onneaan ja mie päätin heittää talviturkin laiturin nokasta. Vesi tuntu yllättävän lämpimältä, harmi ettei ollut nyt lämpömittaria mukana. Katseltiin auringon laskua, kuikka huuteli taustalla ja käki kukkui. Joutsenkin lensi ohi. Luonto alkaa olla jo täynnä kesän ääniä, vaikka koivuissa on vasta silmut ja mustikka pohtii kukinnan aloittamista..
Illan jo hämärtyessä taitettiin jäljellä oleva taival, lopussa metsäautotietä oikaisten, kohti auton parkkipaikkaa. Ihana iltasamoilu. Päivä oli lämmin ja alussa tarkeni t-paidalla. Ilta kuitenkin viileni yllättävän nopeasti ja pois kävellessä piti vetää takkia niskaan. Ehkä oli siis ihan paikallaan siirtyä kotiin nukkumaan..
Kotikuntaretkeilyä vaihteeksi. Eväät laukkuun ja suunnattiin Säkniemen suppiin. Suunnistaen, lenkkeillen, pyöräillen ja kävellen on siellä tullut aiemminkin kuljettua, mutta nyt järkytys oli aikamoinen. Metsäkone oli tehnyt harvennushakkuita alueella runsain mitoin, paikoin retkipolkuakin pitkin. Ei siinä juurikaan luonnonsuojelualue erottunut enää tavallisesta talousmetsästä, huoh. Kaiken kruunasi crossipyörällä metelöivä ihminen.. Hienoa maisemaa löytyi onneksi vielä Rovastinojan läheltä, jossa metsä oli edelleen luonnonvaraista – liekö kivikautiset asuinsijat esteenä koneelliselle hakkuulle?
Kuljettiin rauhakseen luonnon roskia (kuten rakas siippani nämä risut, kävyt, jäkälät ja varvut nimesi) keräten ja tikkojen touhuja ihmetellen. Nuotiolla tulisteltiin ja unohdettiin aika. Hämärä hiipi jo metsään, kun tallattiin autolle takaisin. Hämärä onneksi peitti vähän metsäkoneen rumia jälkiä sammalmatoissa.