Länsi-Suomi – Meiän metsä

Helteinen suoretki Kauhanevalla 25.7.2014

Lauhanvuorelta jatkettiin Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon, joka on erityisen tunnettu Kauhanevasta. Sitähän me sitten mentiin katsomaan. Helle ei ollut ihan saanut kaikkia mehuja irti, jaksettiin kiertää koko kahden kilsan pitkostettu luontopolku suon ympäri.

Mitä tästä kansallispuistosta sanoisi. Suopuistoja on nähty paljon. Silti ne sykähdyttää aina. Jotenkin se avaruus ja laajuus on varmaan se juttu. Ja hellelukemien vuoksi osasi jo kaivata sitä suon lämmintä.. no löyhähdystä. Paljon ei eläimien liikehdintää näkynyt, jotkin sudenkorennot tanssi heinikossa, sisilisko juoksi pitkosten alle ja muutama lintu kertoi olemassa olostaan.

Suot ja mäntykankaat, ne on kotoisia. Ja tunturinummet. Tänään oli siis aika onnistunut luontopäivä!

Pohjanmaalla vuoria valtaamassa 25.7.2014

Ai kuinka? No juuri niin! En olisi ihan ensimmäisenä uskonut, koska pohjanmaasta tulee mieleen lakeudet ja latomeret. Kesälomareissu avarsi kuitenkin maailmankuvaa sen verran, että nyt tiedämme eteläisen pohjanmaan olevan hyvinkin erilaista – kumpuilevaa ja monimuotoista. Ja että siellä on joskus ollut vuoristo, joskus ennen vanhaan.

Vuoristo näkyy hyvin maastossa vieläkin ja yhtenä maamerkkinä sieltä on Lauhanvuori, jossa on myös kansallispuisto. Helle piti edelleen pintaansa, joten päiväksi suunniteltu kymmenen kilsan patikka muuttui maisemien ihailuksi geokätköillen ja evästellen, siirtymiä tehtiin osin autolla.

Näkemisen arvoinen paikka! Maasto oli tuttua mäntykangasta, joka ritisi ja tuoksui paahteessa ihanasti. Kivijadalla voi nähdä komean muinaisrannan (30 asteen helteellä se oli lähinnä jättimäinen kiuas!). Vuoren laelle oli pykätty komea näkötorni, josta näki pitkälle merelle sekä niille lakeuksille. Iltapäivän kruunasi kyllä ehdottomasti uinti Spitaalijärvessä – vaikka mustikkatäti yllättikin meidät naku-uinnin päätteeksi..

Pyörähdys Bodvattnetin ympäri 24.7.2014

Kaupunkiseikkailupäivän (käytiin kattomassa miun lapsuuden huudeja Vaasan Palosaaressa) oli ihanaa päästä
vähän luonnonhelmaan. Hellepäivä ei houkutellut pidempään tarpomiseen, joten Mustasaaren 3,8 km pitkä luontopolku tuntui oikein kivalta huikoselta. Vielä kun pääsi kurvaamaan sinne komeaa Raippaluodon siltaa pitkin ja kiemurrella kauniin maalaismaiseman läpi.

Odotin reitiltä meren tuoksia, karuja kallioluotoja ja paljon vesilintuja. Meren tuoksua oli, lintujen sijaan ylämaankarjaa. Kallioita oli toki vähän, mutta luonto yllätti täysin rehevyydellään!

Luontopolku kulki rantaa myötäillen ja vähän syvemmällä mantereella. Meren rannassa oli lehmien laidunmaata ja matkan varrelle jäi vanha kalastajakylä. Hetkeksi (vain hetkeksi, kiitos nälkäisten paarmojen) kun pysähtyi, pystyi hyvin aistimaan ennen vilkkaan kylän tohinaa. Lopuksi polku suuntasi näkötornille, josta pystyi katselemaan merelle päin.