Voiko olla parempaa tapaa viettää sunnuntaita, kuin oman kullan kanssa metsässä? Ei. Lähdettiin taas aamuvarhain pakkasen purressa poskia etsimään viimeisiä hangen rippeitä. Olihan niitä paikoin paksultikin, mutta kovasti olivat huvenneet viikon aikana. Keli ei ollut ihan yhtä aurinkoinen ja viimaakin vähän reilummin.
Tällä kertaa lähdimme seuraamaan Savijokea, joka kiemurtelee pitkin metsiä ja laskee lopuksi vetensä Lavikanlahteen ja Saimaaseen. Samaiseen jokeen olemme törmänneet usein lähiretkillämme. Se puikkelehtii välillä ihan pienenä uomana, suurenee kosken kuohuiksi ja levittää taas virtansa rauhallisempaan menoon. Mielenkiintoinen lähiretkikohde ja se tuntuu tarjoavan aina jotain uutta katseltavaa.
Kevään seuranta ei tällä kertaa tuottanut samanlaista tulosta, kuin viime viikonlopun lämpimillä. Joutsenet olivat paenneet jonnekin sulavesiin. Majavista oli merkkejä joen varrella, kyyhkyt kujersi ja pikkulinnut sirkutti. Niin, ja jäät pitivät edelleen kovaa konserttiaan.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päättyy tämä retkitarina – ensi kerran kuvissa enemmän lunta ja tekstissä toivottavasti mainintoja suksimisesta!
