Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.
Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.
Ei kun menoks.
Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.
Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.
Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.
Historian havinaa.
Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.
Sports Tracker.
Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D
Lähdelampi.
Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.
Metsänvartija.
Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.
Lemillä kaikki on mahdollista.
Matka jatkuu taas.
Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.
Vesille venosen mieli
Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)
Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.
Tasatyöntörata.
Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.
