100. juttu meiltä. Juhlimme 5. vuosipäivää liikunnan merkeissä. Juhlan kunniaksi uudistimme blogin ulkoasua ja uutta sisältöäkin on tulossa kevään ja kesän aikana.
Haaveenamme on pitkään ollut talviloma Lapissa ja marraskuussa saatu esimaku sai meidät varaamaan kevääksi koko viikon Lappia. Salla kuuluu Lappiin, vaikka onkin sen eteläisintä osaa. Päädyttiin paikkaan, jossa ei olisi liikaa ihmisiä, mutta hyvä ja laaja latuverkko. No ihan yksin ei hiihtokeskusta meille annettu, mutta kuitenkin.
Tässä vähän kuvailuja hiihtolenkeistä, joita tehtiin viikon aikana. Latukarttaa voi ihastella [täältä] pysyy ehkä vähän paremmin ns. kartalla.
1. Hiihtolenkki: Ruuhitunturin lenkki, n. 20km
Pitkän ajopäivän päälle (750km) suunnattiin heti ladulle. Sunnuntaiaamuna ei kanssahiihtäjiä paljon ollut ja muutenkin tuntui, että ihmiset lähtivät hiihtämään lähempänä puolta päivää. Lähtöpaikkana oli Sallatunturin Tuvat, jossa majoituimme. Ladut lähtivät moneen suuntaan lähes mökin vierestä, joten ensimmäiselle aamulle vaihtoehtoja riitti. Ruuhitunturin latu oli kuvattu helpoksi, joskin nousua olisi edessä reilut 100m. Ensimmäisenä etappina oli päästä nauttimaan munkkikahvit Ruuhitunturin erämaakahvilassa. Anna kärsi pito-ongelmasta, joka ratkaistiin myöhemmin. Omat sukseni toimi melko mukavasti. Latu ei ollut jäinen, enemmänkin kostea. Tuoretta irtolunta ladulla ei ollut kuin avoimilla paikoilla.
Munkkikahvien jälkeen laskeuduttiin Lehtoaapan kodalle. Annan pito-ongelmat ratkesivat, kun vaihdettiin monoja päittäin. Näin ollen hiihdin anopin suksien lisäksi myös anopin monoilla. Ei ne suuret tulot, vaan olemattomat kulut…. Annan pito oli kiinni hankaavista monoista, jolloin potku ei osunut pitoalueelle riittävästi. Latua pitkin lasketeltiin kohti Siskelilampea, jossa maistui sitten jo leipäset. Poropuiston kautta suksittiin takaisin mökille ja kevyeksi aloitukseksi aiotusta lenkistä tulikin yli 20km pitkä.
Matkalla kohti Ruuhitunturia.
Palkinto ja nimet kirjaan.
2. Hiihtolenkki: Kaunisharjun lenkki, n. 16km
Liekö ollut sunnuntain raju aloitus vai mikä syynä, mutta maanantai meni meillä toipuessa erilaisista oireista. Tiistaiksi toivuimme jo ladulle ja nyt reitiksi valikoitui Ison ja Pienen Pyhätunturin (nyk. Sallatunturit) välistä kulkeva tunturilatu, josta oli tarkoitus poiketa lisäksi Kaunisharjun lenkille. Alkumatkasta kuljettiin ensilumen ladulla Keselmäjärven ohi, josta noustiin tunturien väliseen satulaan. Keli alkoi muuttua haastavaksi ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen. Märkää lunta taivaan täydeltä! Itäkodalla hörpättiin kaffet/kaakaot ja toinen meistä piti kiinni munkkioptiosta : ) Latu kohti Kaunisharjua oli periaatteessa alamäkeä, mutta paakkuuntuva irtolumi teki matkasta ylämäkeä. Kaunisharjun laavulla oli vuorossa evästauko, edellisten hiihtäjien virittämän nuotion ääressä. Loppumatka oli – jos mahdollista – vieläkin enemmän paakkuuntuvaa, lumentulolle ei näyttänyt tulevan loppua.
Lumituiskussa Kaunisharjun laavulla.
3. Hiihtolenkki: Kalliojärvi-Ruuhitunturi, n. 27 km
Seuraava hiihtolenkki ajoittui torstaille, joka oli sään puolesta paras päivä. Suunnaksi otettiin Kalliojärven autiotupa, joka on Sallan latujen länsireunalla. Kalliojärvelle vei aamusta vielä varsin jäinen latu, joten käsivoimia kyseltiin heti alkumatkasta lähtien. Kalliojärvi on hieman ”repovesimaisessa” ympäristössä. Rannalla on kallion päällä autiotupa/päivätupa, josta oli upeat näkymät rotkojärvelle. Auringon paistaessa maiskuteltiin porolihikset napaan, jotta jaksettiin kivuta 185 nousumetriä tuttuun Ruuhitunturin maastoon n. 10km matkalla. Ruuhitunturilla tehdyllä nopealla kaffimunkki-tankkauksella jaksettiin nousta vielä loput kymmenet metrit noin kilometrin pituisella pätkällä Ruuhitunturin huipulle (470m). Näkymät olivat mahtavat niin Suomutunturin, Pyhä-Luoston kuin rajantakaisen oikean Sallatunturin suuntiin. Ruuhitunturilta laskettiin alas nyt toiselle puolelle kuin mihin maanantaina päädyttiin. Latukuvauksessa tämä osuus oli kuvattu vaativaksi. 4km aikana laskeuduttiin 207 metriä ja vauhti oli sen mukainen. Varsinkin kun ei ihan täysin voinut luottaa, että kurveissa pysyy ladulla. Loppumatka olikin sitten tuttu osuus kohti majapaikkaa.
Evästauko Kalliojärven autiotuvalla.
Viikon parhaat näkymät Ruuhitunturin huipulta (470m).
4. Hiihtolenkki: Poropuisto-Kaunisharju, n. 17 km
Perjantaiaamuna olo ei ollut kovin vetreä, joten siirrettiin lenkille lähtöä iltapäivälle. Edellisen päivän loppuosuudesta oppineena, otettiin rohkeasti alle pitopohjasukset. Oikea valinta! Kulkemattomista laduista oli vaihtoehtoina enää hiihto Sallan kylälle tai yhdistelmä jostain aiemmista lenkeistä. Päädyimme jälkimmäiseen eli Poropuisto-Kaunisharju-Tunturilampi, josta taas eteenpäin tunturilatua pitkin kohti Keselmäjärveä. Loppuun säästettiin vaativaksi merkitty osuus, jossa laskua oli taas enemmän kuin riittävästi. Poropuiston – kahvit ilman munkkia – jälkeen keli muuttui jälleen sateiseksi. Sukset eivät jäätyneet, mutta eipä luistoa liikaa ollut. Tämä oli kuitenkin se mieluisampi vaihtoehto. Omat eväät nautiskeltiin UKK-reitin varrella olevan Tunturilampien laavun katveessa. Ladun vaativin osuus ei ehtinyt kovin vaativaksi muuttua, kun vauhtia piti lykkiä lisää. Lopussa tuntui jo ihan hyvältä ajatukselta, että hiihtokausi oli tässä.
Laavu Tunturilampien välissä ja UKK-reitin varrella.
Meillä oli todella mukavaa ja Salla oli erittäin toimiva vaihtoehto meille. Kuten tarinasta voi päätellä, meille hiihto ei ole urheilua, vaan retkeilyä. Retkeilyä taas ei ole ilman kunnon eväitä. Seuraava Lapin reissu onkin jo muutaman kuukauden päästä ja toivottavasti myös loppuvuodesta päästään takaisin ylös.
Kyltit olivat osin nietoksen alla, lunta oli riittämiin.
Tapion pöytäpuu oli saanut ylleen lumikuoren, alta kulki tunneli.
Koskemattomassa hangessa oli vain meidän ja muutaman jänön jäljet.
Maisema Rukan suuntaan.
Tuvan hämyssä laitettiin nimet kirjaan.
Liekö talven lumikenkäilyt olleet tässä? (Jälkihuomautus: kyllä!)
