Avainsana: Pohjois-Suomi

Tätä vaellusta varten olimme olleet hyvissä ajoin liikkeellä. Viime vuoden häämatkalla Henri luki Köngäskierroksesta ja ajatus jäi itämään. Talven aikana tilattiin karttoja kunnilta sekä ihan mittatilaustyönä iso lakana säänkestävästä materiaalista. Oli muuten sen verran hyvä sijoitus, että tulee varmasti kokeiltua uudelleenkin. Hyvä kartta kun on kuitenkin retkeilyssä aika iso osa. Huonojakin on tullut kokeiltua..

Kongäskierros on n. 60 km pitkä rengasreitti, joka kiertää Kainuussa Puolangan ja Hyrynsalmen kuntien alueella. Reitti ei ole yhtä nimekäs kuin vaikka Karhunkierros, mutta kuitenkin kokemisen arvoinen. Reitti oli saatu hyvin vaihtelevaksi ja huolto ja taukopaikatkin oli enimmäkseen hyviä. Tässä kyllä Puolanka taisi pestä Hyrynsalmen mennen tullen.. Ukko-Hallan laskettelukeskus on uudistuessaan tainnut unohtaa retkeilynystävät kokonaan? Mutta, aloittakaamme siis aivan alusta..

 

1.päivä: Lähdettiin liikkeelle Pirunkirkolta. Käytiin ensin katsastamassa itse Pirunkirkko ja palattiin sitten jälkiämme pitkin takaisin autolle ja vasta sieltä itse reittiä kiertämään. Ensimmäinen ruokatauko pidettiin ehkä puolen kilsan taivaltamisen (jos edes sen vertaa..) jälkeen Pirunkirkon päivätuvalla. Jos on kartat tärkeitä, niin kyllä myös ruokapuoli! Alku ei ehkä maisemallisesti säväyttänyt, välillä pohti jo, että onkohan koko reitti samanlaista. Reitti oli aika haastava ja pusikkoinen kulkiessaan joen vartta ja jatkoi sen jälkeen rumasti harvennetussa metsässä päätyäkseen Paljakan laskettelukeskukseen. Onneksi laskettelukeskuksen taakse jätettyämme maisemat paranivat – ja ehkä sitä itsekin pääsi vasta hetken rinkkaa kannettuaan ”metsämoodiin”? Ensimmäiselle päivälle olimme suunnitelleet vähän lyhempää päivämatkaa, kun täyden rinkan kantamisesta oli kulunut jo aikaa. Latvan kylässä herkuteltiin vadelmilla (tosi isoja – ja paljon!) ja sieltä kiivettiin vaaraa ylöspäin Helvetinkuopalle ja aina eteenpäin Lakikummun laavulle saakka. Oli muuten aika hulppea paikka tulistella ja yöpyä. Laavun vieressä olevasta tornista näki aina Vuokattiin asti.. Kokeiltiin ekaa kertaa nuotiopannuakin veden keittoon, poimittiin juolukoita ja variksenmarjoja sekä testattiin upouudet rankiset.

2. päivä: Aamu valkeni kauniina ja viimeisen kerran tornista maisemat katsottuamme lähdettiin jatkamaan matkaa. Uudet vaelluskenkäni eivät olleet yhteistyökykyiset jalkojen kanssa tai toisinpäin. Oikeassa kantapäässä oli rakkula ja vasen jalkine hiersi nilkan etuosaa. Sisulla silti eteenpäin. Mustakummun jälkeen piti tulla Rölli-kylä, jota emme kuitenkaan löytäneet. Lampi oli paikallaan (yllättävää..), liekö lavasteet purettu huonon kunnon vuoksi. Harmitti kuitenkin. Metlassa tankattiin vesivarannot vesijohtovedellä (joka maistui enemmän suolta kuin luonnonvesi!). Reitin varrella oli vedenottopaikkoja osin aika vähän, tähän olimme varautuneet tyhjillä 1½ litran pulloilla. Eikä vettä tuntunut liikaa olevan (jotain 6 l yhteensä), kantamuksen painoa se tietenkin nosti ikävästi.

Toisena päivänä siirryttyämme Hyrynsalmen puolella eksyttiin vähän reitistä. Se oli paikoin aika uutta eikä näkynyt kunnolla maastossa. Suunnistustaidon ja hyvän kartan avulla päästiin kuitenkin takaisin reitille ja kohti lounaspaikkaa. Suojaisa kota Joutensuolla tarjosi hyvän paikan sapuskan keittelyyn. Eikä se suokaan hassumpi ollut. Moni näkyi vieraskirjan perusteella käyvän siellä vuosittain karpalossa ja lakassa, tähän aikaan liikkuessa ei ollut kuin autio hiljaisuus ja suon vahva tuoksu. Kengät muistutti tässä vaiheessa olemassa olostaan kivuliaasti joka askeleella, kaikista inhottavimpia olivat kivikot, joissa jalka joutui taipumaan milloin mitenkin. No, eteenpäin vaan.. Kenkien sisäänajo olis ollu ihan kätsää jossain muualla, mutta kun ei ollu aikaa. Lietekylässä keiteltiin kahvit ja lepuuteltiin kinttuja. Kartasta katseltiin, että Paskokoskella voisi yöpyä ja ehkä peseytyäkin.

Matka taittui maalaismaisemissa ja nokkospuskien takia Henri ideoi meille vaelluskepit vihulaisten taltuttamiseen. Ne olivatkin sitten koko loman kovassa käytössä ja osaltaan auttoivat ontuvaa tallaamistani metsäpoluilla. Väsyneinä saavuimme Paskokoskelle ja totesimme ettei sääkatos tarjoa nukkumapaikkaa. Pulahdettiin kuitenkin viileään koskeen ja jatkettiin välipalavanukkaan jälkeen kapuamista Vortikan kalliorepeämän kautta Pienen Tuomivaaran huipulle, jossa olisi seuraava kota. Matka huipulle tuntui pitkältä ja laella selvisi ettei kodan reunoja kiertävät kapeat laverit nekään tarjoaisi yösijaa. Tässä vaiheessa tuli ikävä omaa telttaa, joka odotteli auton takakontissa Pirunkirkolla. Jätettiin ottamatta se mukaan, koska reitin varrelle oli merkitty niin hyvin laavuja. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että merkintä oli aika puutteellista ja laavu, nuotiopaikka ja sääkatos oli kartan piirtäneen mukaan sama asia. Retkeilijän kannalta hyvinkin oleellisesti eri asia..

Päätettiin taltuttaa nälkää laskettelurinteen huipulla hienoja maisemia ihaillen ja laskeutua vasta sitten vaaran juurelle, johon oli merkitty 4 laavua.  Tässä  vaiheessa päivämatkan pituus oli kahdenkymmenen kilometrin paremmalla puolella. Kun ensimmäinen näistä neljästä laavusta osoittautui nuotiopaikaksi ja seuraava oli ilmeisesti purettu Ukko-Hallan laajenemisen tieltä, ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Jalat huusi hoosiannaa ja ilta alkoi hämärtää – seuraava mahdollinen laavu olisi vasta Komulankönkäällä nelisen kilometrin päässä.

Vaellusmaratonin päätteeksi löysimme reitin ainokaisen retkeilijän juuri samaiselta laavulta, onneksi yöpymään silti mahtui. Kolottavat jalat saivat kylmäkäsittelyn vaahtoavassa koskessa ja putouksen pauhu vei nopeasti unten maille. Kosken pauhun ansiosta hyttysen ininääkään ei kuullut, tosin rankinen (jonka pystytys oli jo ammattimaisempaa) piti verenimijät muutenkin loitolla. Olipa aika huikonen.

 

3. päivä: Kolmantena päivänä päätettiin viedä retki päätökseen. Olo oli eilisen maratonin jälkeen vielä aika raihnainen, joskin pitkät yöunet olivat tehneet hyvää. Eilen oltiin tultu jo osittain UKK-reittiä pitkin ja tämän päivän osuus taisi olla melkein koko matkaltaan samaa viitoitusta. Ajan hammas oli purrut reittiin, joka halkoi hakkuuaukeita ja meinasi välillä karata kokonaan näkyvistä. Kuinkahan suurella käytöllä nää UKK-reitit nykysellään on? Kosken pauhu jäi hiljalleen taakse, kun vaellettiin Ypykänlampea kohti. Siellä syötiin lounas ja uitiin. Ypykänlammen ja Koppelosärkkien välisellä osuudella oli luonto tehnyt isoista puista varsinaisen pujotteluradan useamman kilometrin matkalle. Osa kierrettiin suosilla ja joistakin pääsi ali tai yli. Näyttivät olevan aika tuoreita tuulenkaatoja, kun lehtipuissa oli vielä lehdetkin vihreinä. Viimeinen päivä tuntui menevän vähän juoksuksi. Kumpikin kiirehti mielessään kohti mökkiyötä tyynyineen ja saunoineen, reittikin meni aika paljon teitä pitkin. Kengistä olin saanut niskaotteen jättämällä nilkkanyörityksen tekemättä. Hienoja paikkoja sattui tämänkin päivän taipaleelle, joista ehkä Koppelosärkkien avokalliokummut päällimmäisenä..