Mein polkupyöräilykesä huipentu reissuun Puumalaan Eilä-tätikän luo. Eila on miun iskän täti, mutta pienenä tuli vietettyä siellä kesiä lehmipiikana – joten Eila on melkein kuin kolmas mummi. Oon haaveillu jo pitkään sinne fillaroinnista, mutta vasta nyt Henrin kanssa haave toteutui. Tästä reissusta jäi aikasemmin juttu kirjoittamatta, kun kotiin palattuamme keittiössä odottanut vesivahinko sai ajatukset vähän muualle. Nyt syksyn jo tullessa kirjoittelen tarinan ylös, että voi sitten itsekin myöhemmin muistella.
Lähdettiin reissuun perjantaina 8.7. töiden jälkeen. Suunniteltiin reitti ympyräreitiksi ja päätettiin ajaa Ruokolahden kautta Puumalaan ja sitten sunnuntaina Ristiinan kautta takaisin. Joutsenossa tuli eteen rengashuolia ja Henri meinasi heittää pyyhkeen kehään jo siinä vaiheessa. Sain kuitenkin patisteltua miekkosen korjaushommiin ja Imatran Prismasta löytyi vararengas.. Vähänhän se vanne venkoili kun yks pinna oli löysällä, mutta kesti koko reissun! Pidettiin Ruokolahdella ruokatauko ja huomattiin, että säilykepurkinavaaja oli jäänyt matkasta. No, kivellä ja puukolla homma toimi yhtä hyvin vaikkakin paljon hitaammin. Täydellä vatsalla jaksoi taas fillaroida ja loppumatka taisikin mennä ilman sen suurempi kommervenkkejä. (Päivän poljetut kilometrit: 130 km)
Käytiin perillä rantasaunalla uimassa ja lauantai nautiskeltiin maalaiselämästä.
Sunnuntaina 10.7. aamulla pakattiin pyörälaukut ja lähdettiin paluumatkalle. Lietveden maisematie oli kaunis ajaa, Ristiinaan johtava hiekkatie ei niin ihanaa (joskin ihan kaunista). Nimismiehen kiharoilla oleva baana jarrutti vauhdin alamäissä olemattomiin ja ylämäkiin sai lähteä melkein paikaltaan. No, ainakin reisiin tuli lisää voimaa.. Keli oli hyvin helteinen ja välillä oli ukkosenkin uhkaa. Etsittiin turhaan hyvää uimapaikkaa tien varrelta, löydettiin se vasta Ristiinasta. Uiminen vilvoitti kyllä ihanasti ja taas jaksoi jatkaa. Ristiinan Nesteellä syötiin tuhti ruoka-annos ja meinattiin torkahtaa pöytään. Loppumatka Mikkelintien reunassa oli yllättävän hyvä ajaa, olin mielessäni kaavaillut sinne paljon pahempia kaahareita ja läheltä ohittelijoita. Jalat oli aika muusia reissun jälkeen, keli oli vähän turhan kova. Oli kuitenkin kiva huomata, että jaksaa polkea pitkiäkin huikosia! (Päivän poljetut kilometrit: 159 km)
Kilometrikisa on taas käynnissä ja sama joukkue kasassa. Nimi on tosin vaihtunut. Ollaan touko-kesäkuun aikana kartutettu aika ahkerasti joukkueen kilometrimäärää. Pidempiä retkiä on tullut tehtyä yhdestä kahteen viikossa. Pyörä on melko oiva kulkupeli uuden kotiseudun kartoittamiseen. Ollaan nyt tehty keikkoja Kuivinsaareen, Välijoelle ja Heituinlahteen ja muutama kerta poikettu naapurikuntien puolelle. Pisimmillään lenkit on olleet 80-100 km. Kesäillat on ihanan pitkiä ja valoisia!
