Heisanharju 7.2.2021

Tammikuu kääntyi jo helmikuuksi ja sen huomaa ainakin lisääntyneestä valosta. Tänä vuonna talvi näyttää ja tuntuu hyvin perinteiseltä. Pakkasta on ja luntakin kotitarpeiksi. Tämän sunnuntain sääennuste lupasi noin 10 pakkasastetta ja aurinkokin saatettaisiin nähdä.

Lista käymättömistä kohteista on loputon, mutta sen kärkipäässä on kohteita, jotka ovat toistuneet mielessä ja keskusteluissa jo monta kertaa. Tällä kertaa olimme jo päättäneet, ettei pidempää retkeä tehdä, mutta toisin kävi. Aamukahvit juotuamme kysäisin Annalta, että lähdettäisiinkö kuitenkin jonnekin vähän kauemmas ”tuulettumaan”? Sain myöntävän vastauksen ja suuntasimme kohti Kymenlaaksoa. Tällaisena aikana se on riittävän kaukana.

Heisanharju sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa, aivan Etelä-Savon ja Päijät-Hämeen rajamailla. Alueen ylläpidosta vastaa Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry. Alueella kulkee 3,5 kilometrin pituinen luontopolku ja palveluvarustusta löytyy: mm. kota, wc ja puuliiteri. Pysäköintipaikasta on lyhyt matka kodalle, mutta itse kohde on valtaväylistä hyvin syrjässä. Sellainen paikka, joka houkuttaa meitä hiljaisuudellaan talviaikaan, mutta kesällä tämä ei ole meidän paikka.

Maisemat vaikuttivat kovin kotoisilta, mutta kaunista on täälläkin. Lumen myötä tulee jännä hiljaisuus, jota ei kyllästy ihmettelemään. Mitä nyt muutamat hiihtäjät pitivät ääntä, en tiedä miksi piti huutaa. Lunta oli sopivasti, mutta Ferdille loppumatkasta jo vähän liikaa. Mukava kokemus, eväät tuli nautittua ja ulkoiltua raikkaassa säässä. Niin ja vihkosta pääsee yliviivaamaan taas yhden kohteen.

Parkkipaikka on tilava ja lähellä kohdetta.
Tallatun polun kunto oli tämä.
Iloinen retkiseurue.
Heisanharjua pitkin kuljettin umpihangessa, itse polkukin taisi kulkea vähän sivussa.
Heisanjärvi.
Tällä reitillä kulkijoita on ollut vähemmän.
Kelesjärven rantamaisemaa.
Loppumatkalla ei ollutkaan enää valmista polkua, lunta sitäkin enemmän.
Sisääntulon yhteydessä löytyy hyvä kartta.

Sijanti: Heisanharjun luontopolku, Kouvola.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,80119′, 26° 29,81903′

Salaisuuksien metsä 6.12.2020

Itsenäisyyspäivänä retkeilyssä on aina oma hohtonsa. Itsenäisyys tarkoittaa minulle mm. luonnossa liikkumisen vapautta jokamiehenoikeuksien turvin. Se tarkoittaa myös isoa vastuuta liikkumisesta jonkun toisen mailla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana luonnossa samoilusta on tullut arjen ehkä suurin voimanlähde. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelun puolesta maksan mielelläni veroja, mutta jokamiehenoikeutta ei voi korvata millään.

Tässä aivan lähellä on metsä, jota on helppo lähestyä, mutta johon on hankala löytää. Lähestymisosuus kulkee tuttuja polkuja pitkin, mutta varsinaiseen metsään pääsemiseksi pitää kulkea tasan yhdestä ja tietystä kohtaa. Muuten saattaa harhautua kokonaan.

Tällä metsällä ei ole varmaankaan merkitystä kenellekään muulle. Tuskin omistajallekaan tässä merkityksessä. Meille sillä on ja kiitos jokamiehenoikeuden pääsemme siitä myös nauttimaan. Jonkun yön jälkeen tämäkin metsä on kaadettu ja meidän on aika etsiä uusi salaisuuksien metsä.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Jos tämä teksti ei avautunut sinulle, niin ei syytä huoleen. :)

Ensin mennään hakkuuaukon laitaa.
Ferdikin ihmettelee, että mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?
Tässä meni ennen polku, nyt pitää löytää vain sopiva kulku-ura.
Ehdottomasti vaikein kohta koko matkalla, periaattessa tässä on polku.
Tässä kohtaa näyttää, että polku päättyy, mutta kyykistymällä hieman huomaa, että se jatkuukin.
Olemme perillä.
On eväiden aika, salaisuuksien metsässä.

Sijainti: Salaisuus.

Uusi retkeilyvuosi käyntiin 1.1.2020

Ja samalla tietysti uusi vuosikymmen liikkeelle. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille retkeilyn harrastajille!

Perinteiseen tapaan uudenvuodenpäivä on meille retkeilykauden aloitus. Niin tänäänkin.

Hieman taustaa. Joulun kummankin puolen ollaan liikuttu ja retkeilty todella paljon, päivittäin. Meille retki on tarkoittanut 4-10 km pituista patikointia lähellä tai kaukana. Pisimmillään ollaan käyty Puumalassa ja lähimmillään tuossa takametsässä. Yleensä minä olen valinnut kohteen, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi tänään Anna teki valinnan.

Päädyimme Luumäen ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan maastoon, Myllyvuorelle, Pässivuorelle ja Saravuorelle. Vielä tuossa vaiheessa kellot eivät soittaneet mitään. Myllyvuoren ylityksen jälkeen havaitsin jotain, joka sai kellot soimaan. Hetkinen, eikö tämä ole se paikka, jossa on niitä luolia? Kyllä!

Ylös Myllyvuorelle.

Nopea googletus tuo eteen Etelä-Saimaan artikkelin Heikin & co. luolaharrastukseen. En kuitenkaan halua ottaa selvää missä luola on, koska etsiminen ja löytäminen ovat tämän jutun ydin. Ensimmäinen luolan alku löytyy Pässivuoren kyljestä, mutta varsinaisesta luolasta ei ollut kuitenkaan kyse. Löytämisen riemu on silti jotain, jota on vaikea sanoin kuvata.

Jääpuikkoja Pässivuoren rinteessä.
Luolaoletus paljastuikin vain onkaloksi.

Jatkoimme matkaa kohti Saravuorta, Ferdin peura- ja hirvivainujen vauhdittamana.

Vettä alkaa olla ihan riittävästi.
Näkymää Saravuorelta.
Sarajärven takana siintää Lennusjärvi.
Saravuoren kallioseinämää. Pudotusta järvenpintaa on parhaimmillaan 35 metriä.
Talvi tekee tuloa vielä tammikuussakin.
Luumäkeläinen Alm – Anna totesi osuvasti, että tämä voisi olla ihan hyvin saksalainen vuoristoniitty.
Paluumatkalla poikettiin vielä Laarin kylässä olevassa linnoitusketjussa (lintaasi).
Ferdi vaikuttaa tyytyväiseltä ja viihtyy metsässä erinomaisesti. Hyvä retkikaveri ollaan saatu perheenjäseneksi.

Eilen päättynyt joulukuu, sitä edeltänyt marraskuu ja nyt tämä retki ovat olleet todella innostavia. Koiran kanssa ulkoillessa tulee helpommin lähdettyä liikkeelle ja etsittyä uusia mielenkiintoisia kohteita.

Merkit lupaavat tälle vuodelle paljon.