Kesäloman jälkeen retki-innostus on monesti ns. hakusessa pitkälle syksyyn. Tänä kesänä Annan pakollinen tauko keskellä kesää aiheutti kuitenkin retkikärpäsen puremia jo elokuussa. Myös arkisin.
Torstain etätyöpäivän päätteeksi lähdettin Ferdin kanssa hakemaan Anna töistä ja ajettiin pienen evästyksen jälkeen Lappeenrannan Munteroon. Googletetusta suunnistuskarttapohjasta pääteltiin polkureitti, josta tulisi paitsi hyvä iltalenkki Ferdin kanssa, niin pieni retki tuttuun, mutta samalla tuntemattomaan paikkaan. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta?
Muntero sijaitsee Lappeenrannan länsipuolella, Salpalinjan maisemissa. Läheisen asuinalueen rajat laajenevat kohtia metsiä ja pian tätä polkureittiä ei ole enää tässä muodossa järkevä käyttää. Harmillista, mutta sellaista se nyt vaan on.
Polku kiertelee pitkin soiden varsia Rovonlahden rantaan, joka on Pien-Saimaata Lappeenranan, Lemin ja Taipalsaaren rajavesillä. Ilta oli hieno, lämmin ja luonto oli kaunista, jos sitä asuinalueen valtausta ei oteta huomioon. Kiva retki – mihinköhän sitä viikonloppuna menisi?
Suota ja harjuja, eteläkarjalaista maisemaa Salpalinjan kupeessa.Rovonlahti, Pien-Saimaa.Komea se on loppukesänkin järvimaisema.Muuten on hiljaista, mitä nyt rakennustöiden ääntä vähän kuuluu.Reitti ei ole ihan helpoimmasta päästä, merkintöjä ei ole.
Vihdoin on kesäkuu. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt samalla todella nopeasti ja hitaasti. Kesäkuu tuo kuitenkin mukanaan paitsi itikat niin fiiliksen, että kohta pääsee huilaamaan.
Nyt kun retkeily ja luonnossa liikkuminen on pop, niin meidät se pitää pois varsinaisista kohteista. Onneksi Suomessa on paljon unohdettuja kohteita ja sitten näitä, jotka eivät ole kohteita ollenkaan. Meillä on tapana katsoa kartasta joku mielenkiintoiselta näyttävä paikka ja mennä sinne. Joskus siellä on jotain mielenkiintoista, joskus taas ei. Sillä ei ole oikeastaan ole väliä, sittenpähän on käyty siinäkin paikassa.
Näin kesäkuisena lauantaina on hyvää aikaa valita juuri tuollainen kohde. Lemin kunnan pohjoisosissa on kartassa mielenkiintoinen alue, joka on ympäristöään korkeammalla (minulle ylänkö) ja sisältää paikkoja kuten Hautakorpi, Kirventeenlampi ja -järvi. Sinne siis. Paikalle pääsee kätevästi metsiä pitkin myös pyörällä, mutta Ferdin kanssa ei ole vielä sellaista lajia kokeiltu, joten nyt mentiin autolla.
Hautakorpi on vanhalta näyttävää metsää, jossa on paksuja puita, sammalpeitteisiä kallioita ja isoja kiviä. Mysteerinen paikka ja mistä nimi on tullut? Hautakorven jälkeen alkaakin taas perinteisempi talousmetsä ryteikköineen, avohakkuineen ja ojitettuine suo-osuuksineen. Pian ollaan kuitekin Kirveenteenlammen rannassa, täydellisessä hiljaisuudessa. Mahtava paikka!
Vielä suuremman yllätyksen saamme kokea kun kiipeämme kohti sitä minun ylänköä. Tien risteyksessä on päivätuvan ja kodan yhdistelmä. Ei yleisessä käytössä varmaankaan, mutta paikalla ei näy myöskään käyttökieltoja. Tästä syystä tällaisia retkiä kannattaa tehdä, löytää jotain ihan uutta.
Kiertelimme hakkuuaukon jyrkän rinteen kautta Kirventeenlammen toiselle puolelle ja vastaan tulee taas ihmeellinen metsä suolampineen. Kirventeenlammen rannalla mökkejä onkin sitten useampia, mutta hiljaiselta näyttää täälläkin. Palaamme hyvillä mielin takaisin autolla. Ei mitään paikasta löytyi vaikka mitä hienoa.
Kirventeenlammella – ei näy, eikä kuulu ihmisiä.Ferdillekin on tehty oma reitti lammelle.Reitti on paikoin vähän heikossa kunnossa, mutta ei hätää.Matkan varrelta löytyy maja.Ojat on tehty ylitettäviksi. Siitä kannattaa mennä mistä hirvetkin. Fiksuja ovat.Voiko ojakin olla kaunis?Kesäkuu, mutta vielä on kovin märkää. Ojassakin.Tällaisen lammen löysimme metsän keskeltä.Lemi on tunnettu kivistään ja niitä riittää täälläkin.
Joskus sitä vain unohtaa, että läheltä voi löytää paljon uutta ja ennenkokematonta. Tämän sunnuntain maastopyörälenkki vei Jääkauden jäljillä-polulle. Savitaipaleen pohjoispuolelta löytyvää reittiä on koluttu niin kävellen, juosten kuin pyörälläkin. Jotain on kuitenkin jäänyt näkemättä ja kokematta, Pomperin kierros.
Itse kierros on opasteiden mukaan tarkoitettu jalkaisin kuljettavaksi, mutta ei nyt keksitty mitään syytä, miksei se soveltuisi myös maastopyörälle. Matkan varrella on suota, mäntykangasta, peltoaukeita, rytymetsää, pitkosia ja hyväkuntoista polkua. Ei mikään kovin vaikea pätkä, mutta ainakin näillä taidoilla saa olla pitkosilla tarkkana.
Virallisia reittitietoja löytyy täältä. Pomperin kierroksen pituus on muutama kilometri (tai ei nyt oikeastaan niin tarkkaan laskettu). Maastokartan avulla polkuja löytyy paljon enemmän pitkin harjuja. Kylältä (Savitaipale) kylälle taival on noin 20 km pituinen.
Suppamaastoa ja kuivaa mäntymetsää.
Opastaulut on vielä hyvässä kunnossa.
Matka jatkuu…
Hei oota!
Suo- ja nokkososuus takana, pitkoset ja sillat on vielä hyvässä kunnossa.
Metsäautotielle tullessa ei tiedetty ihan tarkkaan missä ollaan :-)
