Haikkaanlahden kierros 29.9.2012

Syksyn tulo sai retkikärpäsen pörräämään ja niinpä lähdettiin ihmettelemään lähimetsiä naapurikuntaan Taipalsaarelle. Haikkaanlahden kierros on ollut mielessä jo useampana vuonna, jostakin syystä ei olla kuitenkaan saatu aikaiseksi lähteä sinne. Nyt siis pakattiin evästä reppuun (kiitos anopille, joka lahjoitti eväsmakkarat), tulostettiin kartat ja kurvattiin autolla Haikkaanlahden urheilukentälle.

 

Jo ensimmäisen hakkuuaukion läpi kiemurtelevan polun aikana kengät ja lahkeet kastuivat likomäriksi. Oltiin kyllä pohdittu kenkäpolitiikkaa kotona, mutta päädyttiin kevyisiin vaelluskenkiin. Saappaat olis kyllä ollu paikallaan, koska heinikko polun varsilla oli sateen jäljiltä märkää. Vaelluskeli itsessään oli mitä mainioin, aurinkokin pilkahteli jossain välissä.

Reitti oli oikein mukava. Retkeilijöiden puutteessa (ilmeisesti?) paikoin umpeen kasvanut, mutta hyvin viitoitettu. Retkikartan avulla tehty omatoimikartta oli kuitenkin hyvä olla mukana.. Maasto polulla oli vaihtelevaa, löytyi eri ikäistä metsää, kallioita, mäkiä. Välillä mentiin teitä pitkin ja välillä enemmän metsässä. Matkan varrella oli myös ”nähtävyyksiä”, kuten vanhaa kiviaitaa ja mylly. Kaksi laavua tarjosi hyvät puitteet tulistella ja evästää. Omat puut oli onneksi mukana, sillä hieno halkokatos ammotti tyhjyyttään.

Ei ihan kevyt kierros, mutta hyvin jaksoi talsia vaikkei nyt ole pitkiä kävelyhuikosia juuri tullutkaan.. Suosittelen (ja vissiin Henrikin)!

 

Ruskaretkellä Repovedellä 23.10.11

Repovesi joutui pannaan, kun ne teki siellä rajulla kädellä muutoksia maksullisten palveluiden suuntaan. Päätettiin kuitenkin rohkaista mielemme, lähiretkikohde kun kuitenkin on.. Ja eihän se pettänyt! Niistä kodista ja lanatuista pihoista kun pääsee onneks melko nopeasti ohi. Tän retken idea lähti siitä, että haluttiin tarjota iskälle (äitikin pääs mukaan) synttärilahjaks vaellusretki luonnon helmassa. Synttärit oli jo lokakuun alussa, mutta silloin ei vielä retkelle päästy.

Sunnuntai valkeni kauniina ja aurinkoisena, mikäs sen parempi retkisää? Tuultakaan ei ollut nimeksikään – kansallispuiston pienet järvet toistivat peilityynessä pinnassaan kauniisti rantametsät. Lähdettiin liikkeelle Lapinsalmelta, mutta riippusillan sijaan ylitettiin salmi Ketunlossilla. Kapulalossi olikin hauska lisä tuttuun vaelluspaikkaan. Ja itse lossikin oli hyvin rakennettu, kunhan ensin opetteli käyttöohjeet.. Kuivina päästiin salmen toiselle puolelle.

Kierreltiin hiljaisempaa reittiä Kuutinkanavalle, jossa lounastettiin. Muistui taas mieleen, että näin syksyllä veden keittäminen vie enemmän aikaa. Ehkä ensi retkelle voisi esikeittää vettä termariin? Matkalla sieniekspertit löysivät suppilovahvero apajan.. ja niitä löytyi kyllä sitten myöhemmin lisääkin! Lounaaksi ne eivät joutuneet, vaan nautiskeltiin muusia ja lihapullia. Jälkiruuaksi oli makkaraa ja vaahtokarkkeja. Lounastauon aikana mein ohi pyyhki useita retkiseurueita, muut ei selvästikään panostanu ruokailuun samalla mitalla…

Mahat täynnä oli hyvä lähteä kapuamaan Mustalamminvuorelle ja torniin maisemia ihailemaan. Öyh. Kuksakin katos matkalle (arvatkaa kummalta), mutta salapoliisityöllä valokuvia katsellen paikannettiin mihin välille se oli tippunu – ja tadaa – löytyhän se tien reunasta. Tornista avautu hulppeat näkymät syksyiseen erämaahan, se on edelleen parhaita paikkoja Repovedellä! Mustalamminvuorelta jatkettiin Kuutinkanavalle ja sieltä vanhaa retkipolkua pitkin Kuutinportaiden kauttat akaisin Lapinsalmen riippusillalle.

Olipahan ihana päivä!

Katralammen kääntö 7.11.2010

Koska talvi ei sittenkään ole vielä saavuttanut (odottamisesta huolimatta) kotiseutua, niin sunnuntaina Ori alle ja kohti itäistä Lappeenrantaa (tunnetaan myös nimellä Joutseno). Tällä kertaa retkioppaan sivu oli avattu Katralammen kierroksen kohdalta. Koska valoisuutta on vain rajallisesti ja sunnuntai-aamuna nukuttiin pitkään, tehtiin lenkistä oma improvisoitu ”Katralammen kääntö”, n.9-10km (eli 2/3 alkuperäisestä).  Ajatuksena päästä ulos, liikkumaan ja tuoksuttelemaan tulevaa talvea.

Liikkeelle lähdettiin Myllymäen laskettelukeskuksen kupeesta, ja helpohkoa hiekkatietä pitkin päädyttiin melko pian jo Katralammen laavun maisemiin. Täytyy kyllä sanoa, että hulppeat on maisemat Joutsenossa. Ja vielä hyvin hoidettu laavukin, no mikäs oli sunnutailounasta nautiskellessa. Katralammen laavulta oli hyvät näkymät sekä lammelle että ympäröiville kukkuloille. Laavulta eteenpäin jatkettiin matkaa ”tee-se-reittisi-itse” pohjalta. Reitti oli kaiketi kulkenut joskus metsikön poikki, ilman paluuta hiekkatielle (josta siis tultiin). No siinä missä reitti loppu alkaa suunnistus, tai tässä tapauksessa siinä alkoi suo, mutta eteenpäin päästiin ja pian päästiin takaisin reitille. Muuten hienon  ja hyvin hoidetun reitin osalta voisi olla kelpo parannus lisätä (”reitti muuttunut”) kyltti myös toiselle puolelle laavua. Tai ehkäpä se siellä olikin, juuri sen pakettiauton takana.

Paluumatkalla kierrettiin Kiukaanlammen takareunoja sivuten laavulle, joka kuuluu E10-reittiin. Suomen matkailuliiton laavu olikin sitten jo paljon heikommassa kunnossa, mutta WC oli huippu. Laavu on hauskassa paikassa laakson pohjalla. Laavulta pois lähdettäessä huomaakin sitten olleensa aivan maatilan vierellä, sillä rinteen takaa löytyivät talot ja pellot (eipä olisi laavulla uskonut). Osin kilpahiihtoladun pohjaa ja lopuksi tyhjyyttään humisseen kotieläinmetsän ohi palasimme autolle ja yksi uusi kokemus elämässä oli saavutettu.

Kyllä joutsenolaisille voi hyvinkin jäähallin tehdä, kun joutsenolaisevat tarjoavat meille jo nyt lähes Kolin veroiset maisemat ja retkeilyreitit, joilla on ilo kulkea.